Sivut

tiistai 25. lokakuuta 2016

Susanna Tyrväisen Vihreä kyynel -näyttely


Susanna Tyrväinen: Vihreä kyynel 1 ja 2, 2016.
Susanna Tyrväisen näyttely on esillä Galleria
Mafka@Alakoskessa Helsingissä.

Lokakuussa Galleria Mafka&Alakoskessa esitellään keramiikka- ja lasimuotoilija Susanna Tyrväisen (s.1983) ensimmäinen yksityisnäyttely Vihreä kyynel. Tyrväisen näyttelyn nimen ja teosten innoituksen lähteenä on ollut bidoro, puu-uunipoltossa muodostuva pisara, joka on kuin vihreä kyynel. Lasittunut pisara, bidoro, muodostuu kovassa kuumuudessa, tulessa ja tuhkassa, keraamisen esineen pintaan sattumalta. Se on arvostettu ja harvinainen.

Tyrväinen kertoo tänä kesänä ihmetelleensä ensimmäisessä puu-uunipoltossa esineen pintaan tullutta valumaa. Ensin hän ajatteli lasitteen sulaneen liikaa, mutta uunimestari Anders Allik selitti: ”Ei ole pilalla.Tämä on hyvä asia. Se on bidoro. Se on sinun onnesi.”

Tämän lasittuneen kappaleen innoittamana syntyi hyttityönä, yhdessä lasinpuhaltajamestari Kari Alakosken ja lasinpuhaltaja Marja Hepo-ahon kanssa, Vihreä kyynel -teos. Puhallettujen lasiteosten lisäksi nähdään laaja kattaus erilaisilla lasintyöstömenetelmillä tehtyjä veistoksia.

Tyrväisen muotokieli on herkkää ja selkeää. Aiheet vaihtelevat sielun syvistä syövereistä kepeämpiin humoristisiin töihin. Hänen töissään kontrastilla on myös vahva rooli. Teos voi olla hyvin pieni ja pikkutarkka tai suuri ja rouhea.

Töillään Tyrväinen haluaa yllättää ja ilahduttaa sekä tuoda katsojalle hämmästystä ja uusia oivalluksia. Erilaiset materiaalit kiinnostavat muotoilijaa, joka sanoo, ettei halua tekemisen olevan helppoa, sillä aina on uutta opittavaa.

”On kiehtovaa yhdistellä erilaisia materiaaleja ja tuoda sitä kautta teokselle uutta ulottuvuutta. Erilaisissa materiaaleissa kiinnostaa niiden tekniikka. Mitä materiaalilla voi tehdä? Millaisia ominaisuuksia sillä on? Miten niitä voi yhdistellä mielenkiintoiseksi esineeksi?” Tyrväinen kuvailee suunnitteluprosessinsa alkuasetelmia.

Inspiraation töilleen hän löytää jatkuvalla ympäristön tarkkailulla. Esimerkiksi luonto, ihmiset, musiikki ja sanat ovat ehtymättömiä inspiraation lähteitä. ”Joukkoon mahtuu ripaus huumoria, töiden ei tarvitse olla liian totisia ollakseen vaikuttavia.” Tyrväinen lisää.

 
Susanna Tyrväinen: Jenga, 2014.


Susanna Tyrväinen: Atollit 1-4, 2010.
 
Susanna Tyrväinen: Haku 1,2 ja 3, reticello, 2010.


Susanna Tyrväinen: oikealla Moby Dick, sulatuslasi, 2013.
Sulatuslasiesineet Tyrväinen valmistaa itse työhuoneellaan
Pieksämäellä keramiikkauunissa.

Susanna Tyrväinen: Ultramariini, sulatuslasi, 2013.
 
Susanna Tyrväinen: Ihastus, sulatuslasi, 2016.
 
Susanna Tyrväinen: Fortress of solitude, 2014.

Susanna Tyrväinen: Askel, 2016. Pate de verre.

Susanna Tyrväinen: Rakkauden diagrammi, 2013.

Susanna Tyrväinen: Saaga, ikkunalasi, uv-liimaus, 2012.

Em. teos muuttuu katsomissuunnan mukaan.

 
Susanna Tyrväinen: Kevätkyynel, 2016.
Teoksen alaosan sisäkkäiset muodot eivät
näy kunnolla valokuvassa. Kolmiulotteisuus
näkyy vain paikan päällä.
 
Näyttelytilassa voi seurata isolta näytöltä
videolta näyttelyesineiden valmistuksesta,
kuvassa Susanna Tyrväinen.

Marja Hepo-aho, Susanna Tyrväinen ja
Kari Alakoski lasihytissä Riihimäellä
valmistamassa esinettä tähän näyttelyyn.
Kuva: Mafka&Alakoski.
 
Galleria Mafka&Alakoski on Helsinkiin keväällä 2016 perustettu, suomalaiseen nykylasiin keskittyvä galleriamyymälä, jossa järjestetään vaihtuvia näyttelyitä ja jonka valikoimasta löytyy niin taide- kuin käyttöesineitä.

Galleria Mafka&Alakoski, Iso Roobertinkatu 19.
Avoinna tiistaista sunnuntaihin kello 11-18
Näyttely esillä 19.10. - 27.11.
Galleriaan ja näyttelyyn on vapaa pääsy.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti