Sivut

torstai 8. syyskuuta 2016

Valokuvataiteen museossa Pietisten design-kuvia


Tapio Wirkkalan suunnittelemia Koiranputki-lasimaljakoita
(myöhempi nimi Tuonelan virta) Matti Pietisen kuvaamana.
Kuva: www.valokuvataiteenmuseo.fi / Matti Pietinen.
 
Suomalainen design eli kultakauttaan 1950-luvulla. Menestyneillä muotoilijoilla oli Suomessa luotettu hovikuvaaja: Pietisen perheyritys ja siellä erityisesti veljekset Otso ja Matti Pietinen. He valokuvasivat mm. Timo Sarpanevan, Tapio Wirkkalan, Nanny Stillin, Kaj Franckin ja Saara Hopean kansainvälisillä areenoilla palkittuja esineitä.


Göran Hongellin laseja.
Kuva: Otso Pietinen, 1950 – 1955.
Otso ja Matti Pietinen työskentelivät yhteistyössä muotoilijoiden kanssa luoden designesineistä valokuvan keinoin iskeviä muotopelkistyksiä tai surrealistisia runoelmia. Valokuvia käytettiin mainoksissa ja designnäyttelyissä ja ne levisivät maailmalle kansainvälisen lehdistön välittäminä.

Kaj Franckin Hauen leuat –malja, Iittala.
Esillä olevissa valokuvissa on lasilevyt suojana ja
niistä aiheutuu heijastuksia. Muutenkin isokokoiset
mustavalkoiset vedokset ovat paljon parempia kuin
niistä otetut pienet nettikuvat, joten kannattaa käydä
paikan päällä Valokuvataiteen museossa ihailemassa
niitä. Kuva: Otso Pietinen, 1950 – 1955.
 
Valokuvat olivat osa kansallista projektia, jossa rakennettiin mielikuvaa suomalaisen muotoilun ylivertaisuudesta. Pietisten valokuvissa esineet irtautuvat fyysisestä maailmasta, sen lainalaisuuksista ja rajoitteista, omaan todellisuuteensa. Materiaalisuus ja käytettävyys väistyvät, jäljelle jäävät ikoniset muodot.

Tapio Wirkkalan Kuutonen malja.
Kuva: Matti Pietinen, 1954 – 1955.
 
Esillä olevat teokset ovat alkuperäisiä näyttelyvedoksia 1950-luvulta. Näyttely juhlistaa Otso Pietisen syntymän 100-vuotisjuhlavuotta.

Gunnel Nymanin maljakko on Nuutajärven tuotantoa,
samoin Saara Hopean lasi, lisäksi kuvassa on
Iittalassa tehty Tapio Wirkkalan Kalanrakko-maljakko.
Kuva: Otso Pietinen, 1953 – 1955.

Valokuvataiteen museo sijaitsee Kaapelitehtaalla Helsingin Ruoholahdessa. Enää vain tämän viikon avoinna oleva suppeahko näyttely on esillä museon Kuvakulma-tilassa nimellä:
Etsimessä täydellinen muoto – Matti ja Otso Pietisen designkuvia

Timo Sarpanevan taide-esineitä.
Kuva: Otso Pietinen 1950 – 1955.
 
Kaj Franckin Kastanja-maljoja.
Kuva: Matti Pietinen, 1952 – 1954.
 
Lähde: www.valokuvataiteenmuseo.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti