Sivut

tiistai 23. elokuuta 2016

Uusi Suomi vaihtoi omistajaa



Uusi Suomi –maljan korkeus on 90 mm
ja suuaukon halkaisija 143 mm.
 
Viime viikolla uutisoitiin, että sijoittaja Niklas Herlin on myynyt UusiSuomi.fi –verkkolehden Alma Medialle. Herlin osti Uusi Suomi –tavaramerkin Alma Medialta 2007 ja käynnisti verkkolehden saman vuoden syksyllä yhdessä päätoimittajaksi palkkaamansa Matti Huuskon kanssa. Uuden Suomen Uutis- ja blogipalvelu keräsi kyllä lukijoita, mutta ei tarpeeksi mainostajia, jotta toiminnasta olisi tullut kannattavaa. Vuosina 2008 – 2015 tappiota syntyi yhteensä lähes 3 miljoonaa euroa.

Uudesta Suomesta tulee osa Alma Median ammatti- ja talousmediaan erikoistunutta Alma Talent –liiketoimintayksikköä, joka julkaisee muun muassa Kauppalehteä ja Talouselämää.

Alun perin Uusi Suomi oli vuonna 1919 perustettu sanomalehti, joka jatkoi venäläishallinnon lopettamien Suometar ja Uusi Suometar –lehtien perinnettä.
Lehti oli Kokoomuksen pää-äänenkannattaja vuoteen 1976 asti, jonka jälkeen se julistautui riippumattomaksi porvarilliseksi lehdeksi. 1970-luvulta alkaneet taloudelliset vaikeudet johtivat lehden lopettamiseen 29.11.1991.

Ohessa on Uuden Suomen logolla varustettu malja, jonka on valmistanut Riihimäen lasitehdas, joka valmisti myös muut lehden tilaamat liikelahjatuotteet.

Uusi Suomi –logolla varustettuja lasiesineitä on esitelty tässä blogissa aikaisemminkin:
 
Lasi ja mottimalja:
http://lasinkerailijanblogi.blogspot.fi/2012/02/uusi-suomi-lasiesineita.html

Lasi, karahvi ja tuoppi:
http://lasinkerailijanblogi.blogspot.fi/2014/01/uusi-suomi-lasiesineita.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti