Sivut

tiistai 30. elokuuta 2016

Konstrundan eli avoimet ateljeet 3.–4.9.


Ensi viikonloppuna noin 200 suomalaista taiteentekijää toivottaa yleisön tutustumaan työtiloihinsa. Tämä on yhdeksäs kerta kun Konstrundan järjestetään. Mukana on visuaalisen alan ammattilaisia: taiteilijoita, muotoilijoita ja taidekäsityöläisiä.

Tapahtuma on suomenruotsalaisten kulttuurisäätiöiden, Svenska Kulturfondenin ja Konstsamfundetin rahoittama. He vastaavat tapahtumaketjun tiedottamisesta, mutta jokainen taiteentekijä järjestää itse oman tapahtumansa.

Taustansa vuoksi tapahtuma on alkanut suomenruotsalaisten taiteilijoiden esille tuomisena ruotsinkielisillä rannikkoalueilla. Nyt tapahtumia on jonkin verran myös sisämaassa ja mukana on täysin suomenkielisiäkin taiteentekijöitä.
 

 
Ateljeet ovat nyt yhdeksännen kerran avoinna
yleisölle Konstrundanin merkeissä.
 

Konstrundan on hieno keino tukea taiteilijoita, muotoilijoita ja taidekäsityöläisiä. Mukana on ainakin neljä lasialan tekijää: Art Glass Center (= Ilse Lindqvist & Yrsa Ranki) Helsingissä, Camilla Moberg Länsi-Uusimaan Fiskarsissa, Eila Minkkinen Turunmaan Raumalla sekä Minna Tuohisto-Kokko Pohjanmaan Koskenkorvalla.

Lisää tietoa tapahtumasta: http://konstrundan.fi/fi/etusivu/

Sivustolta löytyvät kaikki tapahtumaan osallistuvat ateljeet ja tapahtuman tiedotuslehden voi lukea sieltä. Sivustolta voi myös katsoa tapahtumaan osallistuneet ateljeet vuodesta 2008 alkaen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti