Sivut

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Joviaalit markkinat Kauttuan Ruukinpuistossa


 
Ala-Satakunnan keräilijät ry järjesti Eurassa, Kauttuan Ruukinpuistossa, Antiikki- ja keräilymessut nyt 15. kerran. Upeassa miljöössä järjestetty tapahtuma erottuu muista kesän tapahtumasta omaleimaisena: suurin osa myyntipaikoista on sijoitettu vanhoihin rakennuksiin ja päivänä aikana orkesteri viihdyttää markkinaväkeä. Tänä vuonna pieni ajoittainen tihkusade hieman häiritsi ja vielä huonompaa säätä ennakoinut sääennustus oli ilmeisesti vähentänyt ulkopaikoilla myyjien määrää siitä mihin on totuttu. Taisi se verottaa myös asiakkaiden määrää.

Ruukinpuistossa ja laajemminkin Kauttualla riittää nähtävää, ettei pelkästään myyntitapahtuman takia tarvitse tulla. Tänä kesänä Alvar Aallon 1930-luvulla lopulla suunnitteleman Terassitalon yksi huoneisto on ollut sisustettuna Aallon huonekaluilla ja valaisimilla, lisäksi nähtävillä on ollut Aaltojen muotoilemia lasiesineitä. Terassitalosta kuvia tässä blogissa huomenna.


Tihkusateen tauottua pystyi tutustumaan
ulkopaikkojen tarjontaan.
 

Talonpoikaisesineistöäkin oli jonkin verran esillä.
 



 

 





Vasemmalla on nk. Lastenlinnan maljakko, joita myymällä
kerättiin varoja Lastenlinnan rakentamiseen. Niistä on
julkaistu juttu tässä blogissa 10.1.2013:
 

Näkymä sivuaitan sisältä.


Myös keräysaiheista kirjallisuutta oli saatavana.



Päärakennuksen ensimmäisen kerroksen näkymiä.


Musta palvelija oli uustuotantoa.


 


Pahville maalattu Lumikki ja seitsemän kääpiötä
ei ollut ihan Disney-tuotantoa, mutta sympaattinen.


Monella meistä ei ole 1960-luvun purkkapakettien kuvatkaan
tallessa ja vielä harvempi on säästänyt käärepaperit ja vielä
näin hyvässä kunnossa.


Kovin pienet lapset ei näillä leluilla pääse leikkimään.


Tiina ja Jarmo Kaapan osastoa.

Ruukinpuiston antiikkimessuilla on joka vuosi joku
keräilijä kertomassa omasta keräysharrastuksestaan
ja esittelemässä keräilykohdettaan sekä vastailemassa
yleisön kysymyksiin. Tänä vuonna Tuula ja Veli Koski
Keuruulta esittelivät emaliastioiden keräilyään ja osaa
kokoelmastaan. Ihailijoita ja kyselijöitä riitti.



Sympaattinen keräilijäpariskunta Tuula ja Veli Koski
emaliaarteidensa ympäröiminä.



Purtiloita alkuperäispakkauksissa.



Tällä pöydällä oli yksi mielenkiintoisimmista lasivalikoimista.




Tapahtumapaikkana toimivan Tallinmäen isoimman
rakennuksen eli vanhan hevostallin yläkerran näkymiä.




Tällaisia iltamia järjestettiin vielä 1960-luvun alussa
ennen kuin televisiot levisivät joka kotiin.


Aulikki ja Juhani Teron lasivalikoimaa etualalla.

Myyjä epäili tuon Aalto-maljaa muistuttavan esineen olevan
Pekka Paikkarin muotoilema, mutta Paikkari itse kiistää tämän:
http://www.designlasi.com/comment/22216
Paikkari tunnetaan mm. Iittalan valmistamasta Asla-maljasta ja
kuvanveiston lisäksi hän muotoillut myös useita
keramiikkaesineitä Arabialle.


Päivän kukka –pari.


Iso valikoima vanhoja lehtiä oli myytävän tallin vintillä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti