Sivut

tiistai 9. elokuuta 2016

Heikki Jylhä-Vuorion Jaettu ilo lasimuseossa


 
Heikki Jylhä-Vuorio on tehnyt pitkän uran lasin parissa sekä opettajana että taiteilijana. Hän on valmistunut keraamikoksi taideteollisesta korkeakoulusta 1979 ja on sen jälkeen hankkinut käsi- ja taideteollisuusalan opettajapätevyyden. Lasialan opintoja Jylhä-Vuoriolla on 1990-luvulta ja taiteen maisteriksi hän valmistui 1995.

Jylhä-Vuorio on toiminut taidealan opetustehtävissä vuodesta 1984 alkaen, tällä hetkellä hän työskentelee koulutuspäällikkönä SASKY:n Ikaalisten käsi ja taideteollisuusoppilaitoksessa.

Heikki Jylhä-Vuorio kertoo näyttelystään Jaettu ilo: "Näyttelyä tehtäessä tiivis tiimityö hytissä on erittäin tärkeä asia. Lähes aina kokeillaan jotakin uutta ja jännittävien vaiheiden jälkeen ilo onnistuneesta esineestä ja jaetaan hytissä suunnittelijan ja kaikkien tekijöiden kesken. Tämä on mielestäni lasin tekemisessä se hienoin asia."

Jylhä-Vuorion on muotoillut näyttelyn 23 teosta ja niiden toteutuksesta vastanneet lasintekijät on mainittu teosluettelossa: lasinpuhaltajamestarit Kari Alakoski, Unto Suominen ja Timo Niekka sekä  lasinpuhaltajat Kirsi Anttila ja Janne Rahunen.

Kari Alakosken työskentelyä Jylhä-Vuorion suunnitteleman esineen parissa voi katsoa netissä: https://www.youtube.com/watch?v=wOOm7VJ9EMo

Heikki Jylhä-Vuorion näyttely Jaettu ilo on esillä Suomen lasimuseon parvella 5.8. – 9.10.2016.


 
 










 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti