Sivut

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Taidetta ja arkitavaraa – suomalaista lasimuotoilua 1950-luvulta


 
Näyttelyssä on esillä taidelasia ja tuttuja käyttöesineitä Rosenlew-museossa Porissa on avautunut näyttely, jonka pääosissa on suomalainen lasimuotoilu. Suomen lasimuseosta Poriin tuleva näyttely keskittyy erityisesti 1950-lukuun, jota pidetään suomalaisen lasimuotoilun huippukautena. Tuon ajan suunnittelijoista esillä ovat mm. Kaj Franck, Tapio Wirkkala, Timo Sarpaneva, Gunnel Nyman, Nanny Still ja Helena Tynell.


 
Kaj Franckin puristelasit vuosilta 1953 ja 1956.
Kuva: Timo Syrjänen / Suomen lasimuseo.
Suomalainen taidelasi menestyi kansainvälisissä taideteollisuusnäyttelyissä, Milanon triennaaleissa 1950-luvulla. Huippukauden alkuna pidetään kuitenkin jo v. 1946 Tukholmassa järjestettyä pohjoismaisen taidekäsityön näyttelyä. Siinä oli mukana vain taidelasia, jota muotoilijat saivat tehdä lähes rajoituksitta vielä 1950-luvun alussa. Taidelasilla oli käyttöä sekä ulkomaisissa edustusnäyttelyissä että lahjatavarana. Suomalainen muotoilu oli äärimmilleen pelkistetyn tyylikästä.

Myös käyttölasia valmistava teollisuus uudistui 1950-luvulla. Tuotantoa tehostettiin mm. hankkimalla uusia puristelasikoneita, ottamalla kuumakatkaisu käyttöön ravintolalasin valmistuksessa ja muotoilemalla yksinkertaisemmin valmistettavia esineitä.


 
Timo Sarpanevan i-lasia vuodelta 1956.
Kuva: Timo Syrjänen  Suomen lasimuseo.

Sotien jälkeen pyrittiin parantamaan ihmisten arkea, ja se näkyi lasituotteissakin. Nuutajärven lasitehdas uudisti koko talouslasimallistonsa vuoteen 1953 mennessä. Myös Iittalan ja Riihimäen muotoilijat keskittyivät 1950-luvun puolivälissä käyttölasin muotoiluun. Esineiden kauneus perustui yksinkertaisuuteen ja käytännöllisyyteen. Muotoilu vakiintui keskeiseksi osaksi suomalaista lasiteollisuutta.

 
Taidetta ja arkitavaraa – suomalaista lasimuotoilua 1950-luvulta -näyttely on esillä 2.4. – 28.8.2016.
 
Lähde: http://www.pori.fi/kulttuuri/museot/rosenlew-museo/tiedotusvalineille/tiedotteita.html

1 kommentti: