Sivut

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Oodi Unto Suomiselle…


-ja muille taitaville lasinpuhaltajille, nimesi muotoilija Brita Flander eilen Suomen lasimuseossa Riihimäellä pitämänsä esityksen. Flander kertoi Taideteollisessa korkeakoulussa opiskellessaan alun perin aikoneensa teolliseksi muotoilijaksi, joka erikoistuu laivojen ohjaamoihin. Hän meni kuitenkin seuraamaan Unto Suomisen opetusta, kun tämä kertoi opiskelijoille lasin tekemisestä ja varsinkin lasinpuhaltajan sekä muotoilijan yhteistyöstä.


Brita Flander piti mielenkiintoisen esityksen Suomen lasimuseon
ystävät ry:n järjestämässä tilaisuudessa lasimuseossa 17.3.2016.
 
”Ilman Untoa en olisi lasiin suuntautunut muotoilija” kertoi Flander Suomisesta, joka luotsasi Taideteollisen korkeakoulun opiskelijoita lasin maailmaan opettamalla lasinvalmistuksen työprosessista ja tekniikoista. Lopputyötään Flander pääsi tekemään Nuutajärven lasitehtaalle, missä Unto Suominen työskenteli. Suominen oli tullut 14-vuotiaana lasitehtaalle ja oppinut ammattinsa tekemällä työtä eri tehtävissä tehtaalla.


Unto Suominen kävi puhaltamassa myös ulkomailla,
ilmeisesti ainakin Ruotsissa, Virossa, Tshekkoslovakiassa,
Espanjassa ja USA:ssa.

Suominen puhalsi mm. seuraaville taiteilijoille: Saara Hopea, Kaj Franck, Heikki Orvola, Oiva Toikka, Markku Salo, Kerttu Nurminen, Björn Weckström, Antti Lampisuo, Camilla Moberg, Vesa Varrela.


Lasimuseon luentosaliin oli tullut muutama kymmenen
lasin ystävää kuuntelemaan Flanderin esitystä.

Kertoessaan monta värikästä anekdoottia yhteistyöstä Suomisen kanssa, Brita Flander kysyi esitystä seuraavien mielipidettä siitä, kun muotoilija ja puhaltaja saavat lopullisen teoksen valmiiksi ehkä useiden kokeilujen jälkeen, että onko esineen muotoilija teoksen luonut taiteilija ja puhaltaja käsityöläinen, varsinkin kun usein muotoilija signeeraa teoksin yksin omiin nimiinsä. Syntyneessä keskustelussa tuotiin esiin vertailun vuoksi, että moni kaivertaja on signeerannut yhdessä muotoilijan kanssa ja joskus myös yksin. Monen esineen kohdalla, varsienkin uransa alkuvaiheessa olevien muotoilijoiden tapauksissa, tuntuisi oikeudenmukaiselta nostaa kokenut puhaltaja toiseksi tekijäksi muotoilijan rinnalle.


Brita Flanderin lopputyö Taideteolliseen korkeakouluun
koostui näistä Utopia-sarjan laseista. Esineet kuuluvat
Suomen lasimuseon kokoelmiin. Jalallinen viinilasi on
tehty myöhemmin Artekille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti