Sivut

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Helena Tynell on kuollut


Muuan muassa Aurinkopullo-maljakon luojana tunnettu lasimuotoilija Helena Tynell kuoli maanantaina 97-vuotiaana. Äänekoskella syntynyt Helena os. Turpeinen aloitti opinnot Taideteollisessa keskuskoulussa 20-vuotiaana 1938 ja hän valmistui mallisuunnittelijaksi 1943. Jo opiskeluaikanaan hän työskenteli Taito Oy:ssä Paavo Tynellin valaisinmallien puhtaaksipiirtäjänä ja sittemmin myös muotoilijana. Valaisinten lasiosat valmistettiin Kauklahden lasitehtaassa ja valaisinlasien valmistuksen yhteydessä Helena Turpeinen vieraili tehtaassa ja tutustui lasinvalmistukseen. Hän muotoili myös keramiikkaa Arabialle 1943 – 1946.

Helena Turpeinen alkoi muotoilla lasiesineitä Riihimäen Lasille 1946, jolloin hänen esineitään oli esillä Tukholmassa Nordisk Konsthantverk –näyttelyssä. Näyttely siirtyi sitten Osloon ja se poiki tilauksia mm. Kaulus- ja Nuppu –taidelasiesineistä.

Ensimmäiset lasiesineensä hän signeerasi Turpeinen –nimellä, mutta vuonna 1947 Helena avioitui Paavo Tynellin kanssa.

Helena Tynell oli kiinnostunut kaiverretusta lasista mm. ruotsalaisen Vicke Lindstrandin innoittamana. Kun Riihimäen Lasista lyhyeksi ajaksi Iittalaan siirtynyt kaivertaja Theodor Käppi palasi Riihimäen omistamalle Kauklahden lasitehtaalle, niin heidän yhteistyönsä alkoi. Lintupuu –maljakko ja –lautanen ovat tunnetuimmat, joskaan eivät hienoimmat tuon kauden teokset. Käppi siirtyi Riihimäelle 1951, kun Kauklahden tehdas suljettiin ja sen tuotanto siirrettiin Riihimäelle.

1960-luvulla uudisti tyyliään ja oli tuottelias kaudella, jolloin Riihimäellä vaikutti kolmen naismuotoilijan trio: Helena Tynell, Nanny Still ja Tamara Aladin.

Vuonna 1966 Helena Tynellin 20-vuotisnäyttely järjestettiin Strindbergin taidegalleriassa Helsingissä. Tehdas antoi hänelle mahdollisuuden käyttää vuosi tuon näyttelyn suunnitteluun ja esineiden valmistukseen. Tuossa näyttelyssä esiteltiin mm. Aurinkopullot nimellä Auringon leikki. Myös suositut Emma, Aitanlukko, Piironki, Ahkeraliisa ja Paalutalo esiteltiin yleisölle silloin.

Riihimäen lasi lopetti suupuhalletun taide- ja koristelasin valmistamisen 1976, mikä päätti myös muotoilijoiden työsuhteet tehtaalla. 1980-luvulla Tynellin suunnitteli Riihimäelle vielä kaksi käyttölasituotetta: 1981 Pitsi ja 1988 Pohjantähti.

Helan Tynell oli aloittanut lasivalaisinten suunnittelun saksalaiselle BEGA:n tehtaalle 1963 ja hän suunnitteli myös Limburgin lasitehtaalle. Töiden loputtua Riihimäellä 1976 muutti Tynell kymmeneksi vuodeksi Saksaan.

1 kommentti: