Sivut

tiistai 22. joulukuuta 2015

Turussa uusi antiikkiliike



Von Simolinin liike sijaitsee Turun ydinkeskustan länsireunalla
Yliopistonkadun ja Humalistonkadun kulmauksessa.
 
Turussa on enemmän hyviä antiikkiliikkeitä kuin esimerkiksi väkimäärältään jonkin verran isommassa kaupungissa Tampereella. Joitakin liikkeitä on viime vuosina lopettanut, mutta viimeksi kuluneen vuoden aikana on aloittanut kaksi uutta eli Fifty-Sixty Style tämän vuoden alussa ja tänä syksynä aloittanut von Simolin.

Liike on täynnä monenlaista vanhaa tavaraa: lasi- ja posliiniesineiden
lisäksi mm. valaisimia ja huonekaluja. Näköjään kaupat ovat syntyneet
Tamara Aladinin maljakosta.

Von Simolinin myymälä sijaitsee Yliopistonkadun ja Humalistonkadun kulmauksessa. Liikkeen valikoima on monipuolinen ja laadukas, myös lasiesineitä on tarjolla runsaasti. Nettisivut ovat osoitteessa www.suoraostot.fi

Lasivitriinin takana näkyy Humalistonkatua.

Sirkka-Liisa Kumelan muotoilema Sirkku-lasi.
Harvinaista tässä on vihreä sääri- ja jalkaosa.

Riihimäkeläiskaunotar.

Liikkeen etuosan valikoimaa.


Yliopistonkadun toisessa päässä on antiikkiliike, jolla on melkein sama nimi eli pitkään toiminut Osto- ja myyntiliike K.J. Simolin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti