Sivut

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Huutokauppavuosi 2015 päättymässä


Tulevana lauantaina on useita hyviä huutokauppatapahtumia, esimerkiksi Hagelstamin modernin huutokauppa, Helanderin kuukausihuutokauppa ja Huutokauppahalli Hassisen kuukausihuutokaupassa Loimaalla valtatien 2:n varrella on myös kiinnostavaa tavaraa. Ensi viikolla on vuorossa Hagelstamin kuukausihuutokauppa, joka ennen järjestettiin Apollon huutokaupan nimellä. Tämän jälkeen huutokauppatoiminnassa alkaa joulutauko, mutta myös joulun aikana järjestetään joitakin huutokauppoja, esimerkiksi Nurmijärvellä on Elegantik järjestänyt huutokaupan jo monena tapaninpäivänä.

Hassisen huutokaupan kiinnostavin kohde lasinkeräilijöiden
mielestä on varmaan tämä Göran Hongellin muotoilema
kokonaisuus: Majakka-karahvi ja Reimari-lasit on valmistettu
Karhulan lasitehtaalla. Huutokauppakohteiden kuvia voi

Hagelstamin modernin huutokaupassa on useita mielenkiintoisia
lasiesineitä, esimerkiksi Gunnel Nymanin Perhe-maljakko
vuodelta 1937, jolloin hän työskenteli Karhulan lasitehtaalle.

Helanderin joulukuun huutokaupassa on mm. useita
Oiva Toikan lintuja. Tässä on Suuren suomalaisen
kirjakerhon vuoden 2007 lintu: Leppäinen.
                  Huutokauppakamari Annmari´s Tampereella järjesti joulukuun
                  huutokaupan 08.12. ja siellä myytiin mm. tämä Tapio Wirkkalan
                  Tunturi-taidelasiesine, joka oli tuotannossa Iittalassa 1950 – 1960.
                  Vasarahinta oli 2.200 euroa. Kuva: www.annmaris.fi

1 kommentti:

  1. Hongellin Majakka-kahvi + 10 Reimari-lasia nousivat Hassisen huutokaupassa 750 euroon.

    VastaaPoista