Sivut

tiistai 22. syyskuuta 2015

Majurin ja Varvion lasisarjakuvia lasimuseossa


Suomen lasimuseossa Riihimäellä avautui viime viikolla Sini Majurin ja Ella Varvion näyttely Lasinen sarjakuva. Ensi lauantaina 26.9. taiteilijat esittelevät itse näyttelyään museossa klo 13 – 18. 


Sini Majuri ja Ella Varvio: Lasinen sarjakuva 2015
Kuva: Heidi-Hanna Karhu / Suomen lasimuseo
 
Lasinen sarjakuva yhdistää ennakkoluulottomasti lasitaiteen perinteet ja sarjakuvakerronnan. Uudenlainen, popkulttuuria ja studiolasia yhdistävä projekti on saavuttanut laajaa huomiota Suomessa ja ulkomailla. Majurin ja Varvion töitä on ollut esillä Yhdysvalloissa, Kanadassa, Italiassa ja Alankomaissa. Lasisen sarjakuvan maailmankiertue päättyy tänä vuonna Suomen Lasimuseoon, jossa on esillä poimintoja vuoden 2014 esineistä sekä ensi kertaa Suomessa esiteltävä Toronton sarjakuvafestivaaleilla matkannut kokonaisuus.

Lasisen sarjakuvan tarina on moderni versio kansansadusta Tulilintu. Vuonna 2014 taiteilijat tulkitsivat tarinan uudelleen uniikeissa lasitaideteoksissa, jotka esiteltiin Helsingissä gallerianäyttelyssä ja sarjakuvafestivaaleilla. Tulilintu muuttui kielletyn rakkauden symboliksi ja lasiin vangittiin unenomaisia näkyjä. Keväällä 2015 kaksikko kutsuttiin esittelemään taidettaan Toronton sarjakuvafestivaaleille ja tapahtumaa luotiin uusi teossarja: Comic Art in Glass. Muodoiltaan yhtenevä ja valkoisen- ja punaisen väriasteikolla pelaava kokonaisuus saavutti suuren suosion festivaalijärjestäjien ja -yleisön joukossa.


Sini Majuri ja Ella Varvio: Lasinen sarjakuva 2015
Kuva: Heidi-Hanna Karhu / Suomen lasimuseo

Sini Majuri ja Ella Varvio ovat opiskelleet keramiikka- ja lasitaidetta Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. He ovat työskennelleet yhdessä vuodesta 2013. Kaikki näyttelyn teokset on toteutettu alusta loppuun käsityönä Suomessa.

Näyttely on esillä 1.11. asti ja samalla käynnillä voi tutustua museossa esillä oleviin Timo Sarpanevan ja Tapio Wirkkalan näyttelyihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti