Sivut

torstai 24. syyskuuta 2015

9 SEASONS = Yhdeksän näkökulmaa keramiikasta, taiteesta ja teollisuudesta




Muotoilija Heikki Orvola lasihytissä. Vähään aikaan ei
olekaan nähty uusia Orvolan teoksia.
Kuva: Jefunne Gimpel / Arabian Taideosastoyhdistys.
 
Suomen Washingtonin-suurlähetystö on kutsunut Arabian Taideosastoyhdistyksen järjestämään yhteisnäyttelyn lähetystön Suomi-saliin Yhdysvaltoihin 17.10. - 15.11.2015. Näyttelyn teema on 9 SEASONS ja se esittelee uusia teoksia yhdistyksen taiteilijoilta: professorit Heljä Liukko-Sundström ja Heikki Orvola, Fujiwo Ishimoto, Heini Riitahuhta, Jasmin Anoschkin, Kim Simonsson, Pekka Paikkari, Kati Tuominen-Niittylä ja Kristina Riska.

 
Näyttelyn yhteyteen on toteutettu 9 SEASONS -julkaisu, jossa taide ja suomalaiset teollisuusyritykset kohtaavat. Suomessa on pilkkopimeää, on yötöntä yötä ja on kaikkea siltä väliltä. Arabian Taideosastoyhdistyksen
näyttelyn nimi, 9 SEASONS, viittaa suomalaisen luonnon moninaisuuteen ja eri vuodenaikoihin. On sanottu, että vanhat lappilaiset ja saamelaiset ovat jakaneet vuodenajat kahdeksaan: syystalvi, talvi, kevättalvi, kevät, kevätkesä, kesä, syyskesä ja syksy. Yhdistyksen taiteilijat lisäävät listaan yhdeksännen: TAIDE on yhdeksäs vuodenaika.


9SEASONS -julkaisu. Kuva: Arabian Taideosastoyhdistys.
 
Rohkea unelmointi, vahva ammattitaito ja luovuuden vapaus tuovat mielikuvituksen eri sävyt näkyville. Yhdeksän vuodenaikaa muistuttaa uhanalaisuudesta. Koneiden ja tekniikan maailmassa Arabian Taideosastoyhdistys on ainutlaatuinen ja harvinainen yhteisö, joka kehittää luovaa moninaisuutta ja käsillä tekemisen taitoa.

 
Numero yhdeksän viittaa myös yhdistyksen nykyiseen jäsenmäärään. 9 SEASONS tuo esille yhdeksän eri näkökulmaa taiteesta ja keramiikasta, jota taiteilijat työstävät lukuisia vuosikymmeniä hioutuneen ammattitaidon kehdossa, yhdeksännessä kerroksessa sijaitsevalla taideosastolla. Lähes 30 uutta teosta lähetetään näyttelyyn Yhdysvaltoihin. Keramiikan lisäksi materiaaleina ovat lasi ja puu.


9 SEASONS -näyttelyn toteuttaminen Washingtonissa mahdollistaa suomalaisen korkean tason osaamisen esittelemisen yhdysvaltalaisille politiikan ja kulttuurielämän vaikuttajille. Se avaa uusia mahdollisuuksia suomalaisen osaamisen edistämiselle ja alan toimijoiden verkottumiselle Yhdysvaltoihin, toteaa Suomen Washingtonin-suurlähetystön kulttuurineuvos Keijo Karjalainen.

9 SEASONS -julkaisu tuo taiteen osaksi suomalaisia teollisuusyrityksiä Arabian Taideosasto perustettiin keramiikkatehtaan yhteyteen jo 1930-luvulla. Uniikkikeramiikan tekeminen on saanut kehittyä siellä rauhassa tuoden ideoita sarjatuotannon kehittämiseen. Nykyisin tehtaan omistaa vuonna 1649 perustettu Fiskars, joka on Arabian Taideosastoyhdistyksen merkittävin sponsori.

9 SEASONS -näyttelyn yhteydessä yhdistyksen taiteilijoilla on ollut mahdollisuus viedä luovuus ja taide osaksi muidenkin suomalaisten teollisuuslaitosten arkea ja osaamista. Näyttelyn yhteyteen on tehty 9SEASONS -julkaisu yhteistyössä Fiskarsin, Iittalan, Stora Enson, Lönnberg Print & Promon, Designmuseon ja mm. näyttelykuljetuksiin erikoistuneen CHS Expo Freightin kanssa. Julkaisu on painettu Lönnbergin erikoistekniikoin korkealaatuiselle Stora Enson Lumi-paperille.

Lumi-paperissa toteutuvat paperin parhaat ominaisuudet, ja se on erinomainen alusta värikkäille ja runsassävyisille painotöille. Lumi onkin suosittu kuva- ja taidekirjojen sekä korkealaatuisten aikakauslehtien materiaali. Keraamisia taideteoksia esittelevään julkaisuun Lumi on täydellinen valinta, sanoo Stora Enson markkinointipäällikkö Marko Valkeapää.

Mielestäni yrityksillä on paljon opittavaa taiteilijoiden tinkimättömästä asenteesta heidän työskentelyänsä ja teoksiansa kohtaan. Olemme ylpeitä siitä, että kirjojemme ja julkaisujemme painamisessa toteutuu korkea laatu ja samat kriteerit kuin taideteosten työstämisessä, toteaa Lönnbergin toimitusjohtaja Jarkko Viheriävaara.

Graafikko Paula Salviander on vuoden aikana tutustunut yhdistyksen taiteilijoihin ja taideosastoon, välillä kädet konkreettisesti savessa. 9 SEASONS -julkaisussa hän on yhdistänyt taiteilijoiden keraamisen moninaisuuden ja yritysten kanssa luodun yhteistyön yksien kansien sisälle. Julkaisun kuvamateriaali on uutta; valokuvaajana on toiminut Jefunne Gimpel. Julkaisun tekstit ovat yhdistyksen toiminnanjohtajan Elise Simonssonin käsialaa, joka työstää parhaillaan aiheeseen liittyvää väitöskirjaa Aalto-yliopiston Muotoilun laitoksella. Julkaisun projektipäällikkönä on ollut markkinoinnin pitkän linjan ammattilainen Tuula Saari.
 

Arabian Taideosastoyhdistys: Kati Tuominen-Niittylä,
professori Heljä Liukko-Sundström, Pekka Paikkari,
Kristina Riska, professori Heikki Orvola, Jasmin Anoschkin,
Heini Riitahuhta, Fujiwo Ishimoto, Kim Simonsson.
Kuva:  Jefunne Gimpel / Arabian Taideosastoyhdistys.
 

Yhteistyön merkitystä korostaa myös yhdistyksen uusi tunnus. Jefunne Gimpelin ottamasta taiteilijoiden yhteiskuvasta on syntynyt graafikko Salvianderin käsissä logo, joka kuvastaa yhdistystä, taiteilijoiden luomaa yhteisöä. Pitkät viivat tekstin molemmin puolin tuovat taas mieleen taideosaston pitkän käytävän, jolla taiteilijat kohtaavat. Viimeisen vuoden aikana siellä ovat tavanneet myös 9 SEASONS -yhteistyökumppanit.

Jatkoa on jo suunnitteilla ja syksyn aikana taiteilijat suuntaavat Yhdysvaltojen lisäksi Malminkartanoon Lönnbergin painokoneiden äärelle sekä Oulussa sijaitsevalle Stora Enson tehtaalle, missä Lumi-paperia valmistetaan. 9 SEASONS saa jatkoa; Industry Seasoned with Art taide teollisuuden mausteena.

 

9 SEASONS -näyttely ja oheistapahtumat:

• 9 SEASONS -näyttely on avoinna yleisölle Suomen Washingtonin-suurlähetystössä 17.10. - 15.11.2015 viikonloppuisin klo 11 - 16

• 9 SEASONS -avajaiset järjestetään 15.10.2015

• Keramiikkataiteilija Heini Riitahuhta järjestää KIDS EURO -tapahtuman yhteydessä Lumihiutaletaidepajoja, joissa Stora Enson Lumi-papereista luodaan Fiskarsin saksilla ja askarteluvälineillä paperiteoksia

 

Näyttelyä ovat tukeneet:

Fiskars, Iittala, Arabia, Lönnberg Print & Promo, Stora Enso, Suomen kulttuurirahasto, Svenska kulturfonden, Taiteen edistämiskeskus, CHS Expo Freight, Designmuseo, Salvia Design, Images by Jefunne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti