Sivut

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Kuvia Jokelan tiilitehtaan antiikkimarkkinoilta


Tuusulan Jokelassa on toiminut tiilitehtaita yli sadan vuoden ajan 1874 – 1986 ja tätä tiilitehdasperinnettä vaalimaan on perustettu Jokelan Tiilitehdasperinne ry. Yhdistys on useamman vuoden ajan järjestänyt antiikkimarkkinat tiilitehtaan alueella heinäkuun lopulla. Lauantaina 25.7. sää suosi tätä ulkoilmatapahtumaa. Ohessa on muutama kuva tapahtumasta.

Tapahtumaa oli mainostettu tällä kyltillä, jonka tarkkanäköinen
saattoi nähdä lukea ohi kulkevan junan ikkunasta.
 
Juna olikin hyvä kulkuväline, sillä tapahtumapaikka oli
aivan Jokelan aseman vieressä. Kotimatkan joku
onnekas saattoikin sitten tehdä vaikkapa tällä mopolla.
 
Kahdeksan aikoihin joillakin myyjillä oli jo myyntipaikka
valmiina, mutta "pääkadulla" ei näkynyt yhtään ostajaa.

Taidelasin myyjä oli vähemmän kuin edellisten vuosien
tapahtumissa. Tässä pöydässä oli tapahtuman paras kattaus.

Ars Julikan tarjonta painottui tällä kerralla keramiikkaan.

Maini ja Veli olivat tuttuun tapaan paikalla.

Kaj Blomqvistin ja Timo Sarpanevan lasitaidetta.

Nämä vanhat ja komeat lasiesineet oli tuotu Raumalta.
Myyjän puhuma murre tai oikeastaan giäl oli mukavaa
kuunneltavaa.

Näin isoja soittopelejä näkee harvoin myynnissä ainakaan
ulkotapahtumissa. Tällä myyjällä niitä oli kaksi.

Jos lompakko tai tila kotona oli esteenä edellisen kuvan soittimen
ostamiseen, niin ongelmaan löytyi ratkaisu tästä hyllystä 75 eurolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti