Sivut

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Nyt kannattaa liittyä lasimuseon ystäviin


 
 
Suomen lasimuseon ystävät ry tukee Riihimäellä sijaitsevan lasimuseon toimintaa mm. tekemällä museon toimintaa tunnetuksi sekä rahoittamalla esineiden hankkimista museon kokoelmiin.

Yhdistyksen jäsenet pääsevät ilmaiseksi lasimuseoon jäsenkorttia näyttämällä ja he saavat myös kutsut kaikkiin museon näyttelyiden avajaisiin. Jäsenkortilla saa 10 prosentin alennuksen museon julkaisemista kirjoista museon myymälästä. Lisäksi jäsenet saavat ilmaiseksi Suomalaisen lasin vuosikirjan. Tämän vuoden kirja julkistetaan Lasi- ja keräilytapahtumassa lasimuseolla 13.6.

Tänä vuonna jäsenkortilla pääsee ilmaiseksi Tammisaaren antiikkimessuille tulevana viikonloppuna sekä Fiskarsin antiikkipäiville 9.-12.7.

13.6. SLMY järjestää jo 15. kerran Lasi- ja keräilytapahtuman lasimuseon piha-alueella. Myyntipaikan ovat voineet varata vain yhdistyksen jäsenet. Samoin tammikuussa järjestettävään Lasipäivään voivat myyntipaikan varata vain jäsenet ja vain he voivat jättää esineitä myytäväksi Lasipäivän huutokauppaan.

Yhdistys järjestää lasiaiheisia jäseniltoja, kotimaan retkiä ja ulkomaanmatkoja.

Jäsenmaksu on 25 euroa ja jäseneksi voi liittyä yhdistyksen nettisivuilta löytyvien ohjeiden mukaisesti: http://www.suomenlasimuseonystavat.fi/kuinka-jaseneksi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti