Sivut

perjantai 6. helmikuuta 2015

Keskitalven lasia


Tänään on ollut föhn-tuulen ansiosta keväinen sää isossa osaa Suomea, vaikka kalenterin mukaan pitäisi olla pakkaskausi parhaimmillaan. Tämän viikonlopun aikana sää kyllä palautuu jo talviseksi.
 

 
Kaksi Tapio Wirkkalan Tunturi-lasiesinettä, jotka on ilmeisesti tehty matkamuistoiksi, mutta nämä kaksi myytiin huutokaupassa ryyppylaseina. Siinä käytössä niitä ei kylläkään voi laskea kädestään ennen kuin lasi on juotu tyhjäksi.
 
Tapio Wirkkalan kristallista valmistettu Tunturi –taidelasiesine,
johon koristekuvio on tehty kaivertamalla. Tämä myytiin
Bukowskis-Marketissa toukokuussa 1.019 eurolla.

Talviaiheisia lasiesineitä ei tule heti mieleen kovin runsaasti. Riihimäen Lasin puristelasista tehty kulmikas Poromalja on tunnettu eri värisinä versioina. Sama kuva-aihe on toteutettu kaivertamalla Göran Hongellin Poromaljaan. Mieleen tulee myös Tapio Wirkkalan Tunturi-kristalli, vaikka siinä vuodenaika on kylläkin kesä, kun vedessä näkyy kalojakin. Tuosta arvoesineestä Iittala on valmistanut myös ”kansanversion”, jossa kuva-aihe on toteutettu siirtokuvatekniikalla, siinä vuodenaikaa on vaikeampi määritellä. Aimo Okkolin on muotoillut kristallimaljan Kesä ja talvi. Nanny Still on suunnitellut Lumitähti-sarjan esineitä Riihimäen lasille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti