Sivut

lauantai 31. tammikuuta 2015

Hämeenlinnassa vilkkaat messut


Hämeenlinnassa on meneillään ensimmäiset antiikkimessut uudessa paikassa eli Elenia Areenassa. Vanha messujen pitopaikka, Hämeenkaaren urheilutalo, tuli rakennusteknisesti käyttöikänsä päähän ja kaupungin kokonaan omistama Hämeenlinnan liikuntahallit Oy rakennutti uuden urheilu-monitoimihallin lähelle Tiiriön ostokeskusaluetta keskustasta muutaman kilometrin päähän. Jotkut aprikoivatkin, että karsiiko etäisyys messuvieraiden määrää, mutta pelko osoittautui turhaksi. Keskustasta pääsee usealla bussilinjalla muutaman sadan metrin päähän Parilantielle ja yhdellä linjalla pääsee lähes hallin viereen. Ilmaista paikoitustilaa on runsaasti.

Aamukymmeneltä oli runsaasti väkeä odottamassa ovien avautumista Elenia Areenan aulassa. Uusia kävijöitä tuli sisään koko ajan iltapäivälläkin eli hyvissä merkeissä tämä uusi messupaikka otettiin käyttöön. Sisäänkäyntikerroksen kahvipiste ja yläkerran lounasravintola palvelevat hyvin. Laatumessujen järjestämät Hämeenlinnan antiikki-, taide- ja keräilymessut ovat avoinna huomenna sunnuntaina klo 10 – 16.

Hämeenlinnassa ei ole käytetty rahaa WOW-arkkitehtuuriin,
vaan Elenia Areena edustaa laatikkolinjaa.
 
Etelän puoleinen julkisivu on selvästi miellyttävämmän näköinen.

Kakkoskerroksen ravintolan ikkunan läpi avautuu tällainen näkymä halliin.
 
Ari´s Design´in myyntipöytä on heti sisäänkäyntiä vastapäätä.

 
Teemu Kleemola Mistraalin pöydän takana.



Tmi Tuomo Oinosen osastoa etualalla hallin kulmapaikalla.

 

Prenikan hyllyn päällä ihmishahmoisia esineitä.

Wirkkalan viivahiottu ”hevosenkaviomaljakko”.
 



Aika mahtava lysterilasinen boolimalja laseineen.
 

Aulikki ja Juhani Teron myyntipöydällä on mm. Siiroisen
suurikokoinen Hankkija-malja ja Wirkkalan maljakko no 3310.

Terojen pöydällä on myös tämä maljakko, jossa on
kolme isoa ”silmää”. Mutta kenen muotoilema se on ?


Heikki Orvolan Vulcano-sarjan esine.

Aarreaitan osastoa.
 
Gallé´n muotoilema pikkumalja Aarreaitan vitriinissä.

Iris-tehtaan sata vuotta sitten valmistama keraaminen juustokupu.

Brokadin pyöreä versio.

Kaunis vanha puristelasiesine.



Vielä tämäkin esine on kuvattu Aarreaitan osastolla.



Kerttu Nurmisen muotoilua.

Oiva Toikan lintuja.





Erkki Vesannon muotoilemaa Ryppy-karahvia näkee usein
värittömästä lasista valmistettuna, joita joskus on koristeltu
kullanvärisin maalauksin. Karahvin kaulassa on rypytetty
rengas ja sama rypytys kiertää sarjaan kuuluvien lasien alaosaa.
 

Kumelan jälkiruokakulho ja annosmaljoineen.


Värikylläinen asetelma.
 
Riihimäen mustia maljakoita.

Gunilla Jungin muotoilemia Pressi-sarja puristelasiesineitä.

Ars Julikan pöydän esineitä.
 
Nanny Stillin Viipale Ars Julikan pöydällä.

Ajan-Muiston pöydällä on mm. Yrjö Rosolan Ahti-malja.
 
Viinapinnat sadan vuoden takaa
Suomen suuriruhtinaskunnasta.

 
 

 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti