Sivut

lauantai 27. joulukuuta 2014

Karhulan parfyymipulloja



Karhulan lasitehtaan valmistamia parfyymipulloja,
joiden korkeus on 13 cm.
 
Karhulan lasitehtaan tuotantoon on kuulunut useita toilettisarjoiksi nimettyjä esinekokonaisuuksia, joihin on yleensä kuulunut kampavati eli laakea lasiastia kampaa varten, neulavati eli pieni malja hiusneuloille, kannellinen malja puuteria varten sekä parfyymipulloja.

Ahlström-suku omisti Karhulan lasitehtaan vuodesta 1915 alkaen osana suomalaista teollisuuskonsernia, jonka perusti Antti Ahlström. A. Ahlstöm Osakeyhtiön pääjohtajaksi ja hallituksen puheenjohtajaksi tuli hänen poikansa Walter Ahlström vuonna 1907. Hänen kaudellaan alkujaan sahayrityksenä perustetusta yhtiöstä tuli moderni monialainen teollisuuskonserni. Vuonna 1931 pääjohtajaksi nousi Walter Ahlströmin Maire-tyttären puoliso Harry Gullichsen, joka oli aloittanut uransa isänsä johtaman Gutzet & Co:n palveluksessa.


Pullon yläosassa on voimakkaasti kaareutuvia muotoja,
mutta alaosa on suoraviivaisempi.

Walterin veli Bertel Ahlström johti Ahlströmin Kauttuan tehtaita ja hänen poikansa Hans Ahlsträm valmistui insinööriksi Manchesterissä 1927. Hän tuli töihin Karhulan tehtaille 1930 ja hän toimi mm. tehtaitten johtajan Anders Kramerin apuna ja hänen opissaan. Karhulan lasitehtaan johtajaksi Hans nousi 1935 ja koko Karhulan Oy:n johtajaksi 1941. Ahlström-konsernin pääjohtajaksi hän siirtyi 1954 Gullichsenin kuoltua.

Hans Ahlstömin johdolla Karhulan lasitehdas modernisoitiin 1930- ja 40-luvulla. Teknistä modernisointia hoiti Ahlströmin apuna insinööri Bertel Sewón, josta tuli tekninen johtaja 1936. Lasitehtaan tuotevalikoimaa uudistamaan palkattiin Göran Hongell, joka aloitti taiteellisena avustajana ja suunnittelijana loppuvuodesta 1932.
 
Myös pullon nupin päällä on hiontakoristelu.
 
Tehtaan tuotannon tehokkuutta ja taloudellisuutta parannettiin mm. sillä, että monesta lasiesineestä valmistettiin useita eri väriversioita ja monipuolisuutta lisättiin tekemällä esineistä lisää variaatioita koristelemalla niitä erilaisilla hionta- tai kaiverruskuvioilla. Tässä blogissa on aikaisemmin esitelty joitakin Hongellin muotoilemia esineitä variaatioineen. Osa esineistä on jäänyt anonyymeiksi, kuten esimerkiksi oheinen pikkupullo. Oheisessa kuvassa on pullon versioista rionruskea, savunharmaa ja azurinsininen, joka on lisäksi koristeltu kaiverruskuvioin. Varmaan esineestä on olemassa myös värittömästä ja merenvihreästä lasimassasta tehdyt versiot, kuten niin monesta muustakin 1930- ja 40-luvun Karhulan lasiesineestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti