Sivut

tiistai 2. joulukuuta 2014

Itsenäisyyspäivä lähestyy


Monessa kodissa on jo jotain jouluista rekvisiittaa esillä, kun viime sunnuntai oli ensimmäinen adventtisunnuntai. Tällä viikolla etsitään jotain juhlavaa lauantain itsenäisyyspäivän tunnelman luomiseen. Vanhan tavan mukaan ikkunaan laitetaan kynttiläpari, eikä yksittäistä kynttilää. Oheinen upea kynttilänjalkapari on juhlavaa mustaa lasia kultamaalauksilla somistettuna. Ne ovat todennäköisesti Kauklahden tai Riihimäen lasin valmistamia, vaikka Karhulassakin valmistettiin paljon koristelasiesineitä mustasta lasista 1920-luvulla ja 30-luvun alkupuolella. Usein niissä on maalattuja koristeluja.

Juhlava kynttilänjalkapari mustasta lasista, todennäköisesti
Kauklahden tai Riihimäen lasin valmistama.
 
Jos mustat kynttilänjalat tuntuvat jonkun mielestä sopivan paremmin surujuhlaan kuin itsenäisyyspäivän viettoon, niin muistutettakoon, että joissakin piireissä sanottiin suomettumisen synkimpinä vuosina 1970- ja 80-luvuilla, että Suomessa vietettiin itsenäisyyspäivää itsenäisyyden muistoksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti