Sivut

tiistai 9. joulukuuta 2014

Itsenäisen Suomen sotamaljoja


Itsenäisyyspäivä toi ainakin monelle miehelle mieleen sotaväen ja sodan. Niinpä sähköposti toi oheisen kuvan kahdesta Göran Hongellin muotoilemasta sodan muistomaljasta. Nämä ovat harvinaisempia versioita. Oikean puoleinen näyttäisi olevan poikkeusversio Vapauden maljasta. Tavanomaisen maljan sivut nousevat viistosuorina ylös suuaukkoon asti, mutta tämän sivut avautuvat suuaukossa vähän Franckin Trumpettilasien tapaan.
 
Hongellin sodan muistomaljoja esittävän kuvan mukana tuli värssy:
Kaksipa maljaa Karhulasta näin komialta näyttää,
harmaat ovat kaiverrukset ja muutoin kirkkaana loistaa.
 
Jos riihimäkeläisten sodan muistomaljojen nimet menevät joskus sekaisin itse kullakin, niin selkeää ei ole myöskään Karhulan lasitehtaan valmistamien esineiden kohdalla, sillä näitä Karhulan Vapauden maljoja kutsuttiin valmistumisajankohtanaan 1941 – 1944 myös Sankarimaljoiksi.

Tavanomaisessa Vapauden maljassa on toisella puolella Suomen leijona ja toisella puolella miekka terä alaspäin sekä talvisodan vuosiluvut 1939 ja 1940.

Tässä versiossa näyttää olevan vaakunaleijonan tilalla kypäröity sotilaan pää ja toisella puolella on miekka terä uhmakkaasti ylöspäin sekä vuosiluvut 1939 ja 1942.

Kuvassa vasemmalla on ilmeisesti vientimaljakko no 9300, jota on käytetty monen erilaisen kaiverruskuvion pohjana. Tässä versiossa on toisella kyljellä Helsingin kaupungin vaakuna sekä toisella puolella on miekka terä alaspäin ja miekan ympärille on kasvanut köynnös. Tämä koristelu on selvästi pasifistisin kaikista sodan muistomaljoista.

 
Helsingin kaupungin jakamia sodan muistomaljakoita on esitelty tässä blogissa aikaisemminkin:
http://lasinkerailijanblogi.blogspot.fi/2013/05/helsingin-kaupungin-kunniapalkinto-v.html

Muita Hongellin sotamaljakoita löytyy myös:
http://lasinkerailijanblogi.blogspot.fi/2013/05/kaatuneitten-muistopaivan-kunniaksi.html

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti