Sivut

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Laatulasia kirpputorilta


Taloustaantuma on vaikuttanut vanhan tavaran kauppaankin vuodesta 2008 alkaen, mutta sellaisella viiveellä, että vasta viimeksi kulunut vuosi on selvästi pudottanut kaupanteon määrää ja hintatasoa. Osa kauppiaista on pudottanut myyntihintojaan, osa myy tavaraa pois huutokauppojen kautta, jolloin omalla myyntitiskillä ei tingitä. Vanhan tavaran kaupan volyymistä on osa siirtynyt pois liikehuoneistoista, eli niin kutsutuista kivijalkamyymälöistä, ja kaupantekoa on siirtynyt huutokauppojen lisäksi antiikkimessuille ja muille vanhan tavaran markkinoille sekä nettiin. Ammattikauppiaita ja puoliammattilaisia on nykyään myös runsaasti erilaisissa kirpputoritapahtumissa ja rompetoreilla. Tämän ansiosta myös tällaisissa tapahtumissa on silloin tällöin tarjolla laatulasia. Hinta ei kuitenkaan ole välttämättä kirpputoritasoa, vaan hintapyynnöt voivat olla lähempänä antiikkiliiketasoa.

Göran Hongell: Congorilla. Karhulan lasitehtaan valmistama versio tuosta
kilpailutyöstä, jota vietiin Yhdysvaltoihin nimellä Sea Life Bowl.


Blogin lukija lähetti kuva oheisen kuvan perjantaina Hietalahden kirpputorilta löytämästään lasiesineestä. Esinehän on Göran Hongellin muotoilema Congorilla –maljakko, mutta erilaisella hionnalla kuin tuo Karhulan lasitehtaan suunnittelukilpailussa vuonna 1932 kolmannelle sijalle tullut klassikko. Tässä blogissa on aikaisemmin julkaistu kuvia muistakin Congorillan versioista: http://lasinkerailijanblogi.blogspot.fi/2012/04/hongellin-congorillan-versiot.html

Kilpailutyö oli vihreää lasimassaa, mutta siitä on näköjään tehty versioita sinisenä, savunharmaana ja tämä rionruskea versio eli perinteinen Hongellin esineiden värivalikoima. Hiontakuvioitakin on alkuperäisen vedenalaista merenelämää esittämän version lisäksi tuon abstraktin savulasiversion lisäksi tämä viiniköynnöskuvio, joka on tuttu toisista Hongellin maljoista. Varmaan vielä muitakin versiota on olemassa ?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti