Sivut

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Henrik Koivulan lasiesineitä esillä Forssassa




Siniset esineet tunnistaa heti Henrik Koivulan Fantasia-sarjan esineiksi.
Niitä valmistettiin myös vihreän ja lilan värisinä sekä värittöminä.
 
Henrik Koivula suunnitteli jonkin verran lasiesineitä Humppilan lasitehtaalle 1967 – 1987. Verotarkastajana työskennellyt Aimo Koivula käytti taiteilijanimeä Henrik Koivula lasimuotoilijana. Vuonna 1918 syntynyt Koivula oli opiskellut piirustuskoulussa Helsingissä 1940-41, joten taiteellisia taipumuksia hänellä oli ollut jo ennen verovirkamiehen uraa.

Koivulan ensimmäinen ja tunnetuin lasisarja on Fantasia, jonka ensimmäiset pikarit hän suunnitteli Helanderin veljesten Humppilan lasitehtaalle. Tehdas joutui taloudellisiin vaikeuksiin ja vuonna 1970 pakkohuutokaupassa laivanvarustaja Alander osti tehtaan irtaimiston. Varsinainen konkurssi raukesi varojen puutteeseen. Alander perusti uuden yhtiön, jonka nimeksi tuli Humppilan Uusi Lasitehdas Oy. Vanhan, entiseen navettaan rakennetun, tehtaan toimintaa jatkettiin 9.7.1971 asti. Uusi tehdas rakennettiin valtatie 2:n viereen ja sen vihki käyttöön 1.12.1971 silloinen presidentti Urho Kekkonen.

Koivula jatkoi muotoilijana myös Humppilan Uudessa lasitehtaassa ja Fantasia-sarja kasvoi karahvien, erikokoisten lasien, maljakoiden ja kynttilänjalkojen kokonaisuudeksi.

Enemmän Henrik Koivulasta ja Humppilan lasitehtaasta voi lukea Suomen lasimuseon julkaisemasta kirjasta Humppila – lasitehdas tien varrella. Kirjat kannet ovat oranssin väriset, aivan kuten tehdasrakennuskin, joka tunnetaan myös nimellä ”oranssi huuto pellolla”.

Forssan kaupungintalolla on pysyvä kahden vitriinin kokoinen näyttely Henrik Koivulan tuotannosta. Heinäkuussa suomalaiset harrastavat kotimaan matkailua, mutta Forssan kaupungintalo on suljettuna 7.-27.7.
 

Siellä nurkassa tavaroiden ja viherkasvin takana on Henrik Koivulan lasiesineiden kokoelma Forssan kaupungintalon aulassa Järjestöjentalon (ex. Kansantalon)
puoleisten ikkunoiden edessä.
 
Humppilan lasitehdaskiinteistö on nykyään matkailijoiden suosima taukopaikka ja kauppakeskus. Lasihytissä työskentelee Bianco Blu, jolla on toinen tuotantoyksikkö Fiskarsissa. Kauppakeskuksen suurin myymälä on Iittala Outlet.

Humppilan kauppakeskus ja Humppilan kunta tekisivät kyllä kulttuuriteon laittamalla kauppakeskukseen edes muutaman vitriinin kokoisen pysyvän näyttelyn Humppilan vanhan ja uuden lasitehtaan historiasta ja tuotannosta. Eihän Humppilan kunnan nimi muualla Suomessa tuo ihmisten mieleen mitään muuta kuin entiset lasitehtaat.

Helanderin veljesten lasitehtaan ja Humppilan Uuden Lasitehtaan esineitä ei ole juurikaan arvostettu (taide)lasinkeräilijöiden keskuudessa. Helanderin veljesten maine kärsi, kun he jatkoivat omissa nimissään Humppilassa niiden Gunnel Nymanin muotoilemien lasiesineiden valmistusta, joita he olivat puhaltaneet Nuutajärvellä. Tunnetuimpia ovat erilaiset versiot Morsiushuntu-maljakoista GN 31, piikkimuottimaljakosta GN 26, maljasta GN 11 ja Serpentiinistä GN 18.

Uudessa lasitehtaassa valmistettiin 1970-luvulla paljon sellaistakin muotoilua, joka oli niin oman aikansa tuote raskaine muotoineen sekä ruskean ja vaalean vihreän värisinä, etteivät ne ainakaan toistaiseksi tunnu kiinnostavan ketään. Jotkut kauppiaat sanovatkin, etteivät asiakkaat huoli niitä vaikka saisivat ilmaiseksi. Nämä muutamat ylilyönnit tuntuvat peittävän alleen nekin tuotteet, jotka edullisina esineinä käyvät nytkin kaupaksi, kuten esimerkiksi Pentti Sarpanevan Revontulet-maljan vihreät ja siniset versiot, Pentti Santalahden Villin kuningaskunnan eläinhahmot ja tietysti Koivulan Fantasia-sarjan esineet.


Henrik Koivulan Fantasia-sarjaa.
 

Fantasia-sarjassa on pyöreiden muotojen lisäksi myös kulmikkaita esineitä.



Oikealla on Henrik Koivulan omakuva.



Takana vasemmalla olevan maljakon koristelu tuo mieleen Finnen ja Rosolan esineet.
 

 




 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti