Sivut

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Keväinen turvavinkki Keräilykuumeen konttorilta



Keräilykuumeen tapahtumajärjestäjä Torsti Nieminen lähetti valokuvan ja oheisen tekstin Otsikolla lasiesineitä ei kannata pitää auringossa:

”Konttorilla oli työpöydällä kasa papereita. Aurinko paistoi keväisen kauniisti ikkunasta sisään. Kahvitauon ajaksi pöydälle jätetyt silmälasit aiheuttivat optisen polttolasi ilmiön. Lopputulos on nähtävissä kuvasta. Onneksi oli lyhyt kahvitauko eikä pitkä lounas :)
Silmälasien linssi toimi polttolasin tavoin Keräilykuumeen konttorilla.

Pikaisella googlauksella totesin, ettei kyseessä ole kovinkaan poikkeuksellinen tapaus. Tulipaloja on syttynyt suurentavista peileistä, pulloista, kristallimaljakoista, jne.”


Kaikki kuperat lasipinnat toimivat linssien lailla ja voivat siten aiheuttaa voimakkaan auringonpaisteen vaikutuksesta pistemäisen kuuman kohdan ja jos tuossa polttopisteessä on palavaa materiaalia, niin voi käydä kuten Keräilykuumeen konttorilla. Voimakkaaseen auringon paisteeseen ei siis kannata sijoittaa kuperapintaisia lasiesineitä. On hyvä katsella millaisia heijastuksia oman kokoelman esineet aiheuttavat aurinkoisena päivänä ja tarvittaessa sijoittaa esineet pois voimakkaasta auringonpaisteesta.

1 kommentti: