Sivut

torstai 24. huhtikuuta 2014

Antiikkia, antiikkia palaa ruutuun


Yle tv1 esittää vanhoja Antikkia, antiikkia –ohjelman jaksoja uusintoina 12.5. alkaen joka arkipäivä klo 18:30 eli PS-ohjelmalta vapautuvalla ohjelmapaikalla. Viime vuoden jaksot toimivat lämmittelynä uuden tuotantokauden jaksoille:

1.6. alkaen esitetään Antiikkia, antikkia –ohjelman uusia 18. tuotantokauden jaksoja sunnuntaisin klo 20:00 Yle tv1:ssä eli lähetysaika on myöhäisempi kuin ohjelman vanha lähetyspaikka. Ilmeisen hyvä ohjelma-aika luo odotuksia isoista katsojaluvuista.
 

 
Kuvaruutukaappaus: http://tv1.yle.fi/ohjelmat/asia/antiikkia-antiikkia
 

Antiikkia, antiikkia uudistuu

Menestysohjelma Antiikkia, antiikkia palaa kesällä ruutuun elegantisti muodistettuna. Posliininukkien ja talonpoikaistuolien lisäksi nyt nähdään myös muovia. Vanhan antiikin lisäksi arvioitavaksi otetaan 1950 -1970-luvun esineitä.
Ohjelmaa on kuvattu muun muassa Helsingissä Korjaamolla, Heinolan Harjupaviljongissa ja Loviisan vanhassa kesäravintolassa Kappelissa.
Johanna Lindfors ja Tuija Peltomaa jatkavat tuttuina asiantuntijoina. Uutena kasvona nähdään Oliver Backman, helsinkiläinen designin ja pop-antiikin asiantuntija.
 
Julkkikset esittelevät aarteitaan

Antiikkia, antiikkia -ohjelmassa nähdään julkkiksia ja heidän aarteitaan.
Remu Aaltonen tuo ohjelmaan rakkaan Mustamies-tarjoilupöydän. Katariina Souri kantaa arvioitavaksi tuolitaideteoksensa, jossa yhdistyvät antiikkinen tuolinrunko ja Sourin itsensä painama kangas. Arto Nyberg tuo näytille isoäitinsä isän – Iittalan lasinpuhaltajan – tekemän lasisen paperipainon.

Pop-antiikkia ja Toivo Kuulaa

Pop-antiikiksi kutsutaan sotien jälkeisen populaarikulttuurin ja kertakäyttökulttuurin alkutaipaleen tavaroita. Oliverin arvioitavaksi tuodaan kokoelma muovisia tukankuivaajia: rahassa mitattuna eivät paljonkaan arvoisia, mutta hauskoja esineitä, jotka kutittavat muistoja.

Yksi esityskauden helmistä ovat Toivo Kuulan käsin kirjoittamat alkuperäisnuotit sävellykseen, jonka hän antoi joululahjaksi ystävälleen vuonna 1910. Ohjelmassa kuullaan, kuinka nuotit soivat!

Kilpailu antiikkiohjelmien katsojista

Antiikkia, antiikkia –ohjelma on ollut pitkällä lähetystauolla ja sinä aikana on suomalaisilla televisiokanavilla nähty iso joukko muita kotimaisia ja ulkomaisia antiikki- ja keräilyohjelmia. Helanderin huutokauppatalon toimintaa esitellyt Aarteenmetsästäjät loppui juuri, Foxilla pyörii edelleen Rojua, rojua –sarja ja sokerina pohjalla: tämän ohjelmagenren ehdoton tämän hetken ykkönen eli Suomen huutokauppakeisari. Tuohon ohjelmasarjaan on löydetty loistava kolmikko pääosiin ja se erittäin viihdyttävää katsottavaa. Ohjelmassa näkee myös kiinnostavia esineitä.

Saa nähdä pystyykö Hagelstamin huutokauppatalon asiantuntijoilla miehitetty Antiikkia, antiikkia –ohjelma enää valtaamaan takaisin tämän aihepiirin ykkösohjelman paikkaansa. Ei lupaa kovin hyvää, että ohjelman ”uudistuminen” tarkoittaa sitä, että sinne hallitaan samoja julkkiksia, jotka poseeraavat mediassa jo muutenkin runsaasti.

4 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Hagelstamin huutokaupan asiantuntijat taitaa olla virheellinen tai sitten vanhentunut tieto? Johanna Lindfors löytyy kyllä Hagelstamin henkilökunnasta. Uusi kasvo Oliver Backman on ainakin toisinaan ollut meklarina saman firman Tehtaankadun huutokaupoissa, mutta ilmoittaa työpaikakseen Kuvataideakatemian. Tuija Peltomaa on tietääkseni lähtenyt Hagelstamilta eikä häntä enää löydy yrityksen henkilökunnasta. Hän ilmoittaa blogissaan työskentelevänsä mm. Aalto-yliopiston opettajana, Glorian antiikin kolumnistina ja sitoutumattomana asiantuntijana. Joten Hagelstamin asiantuntijoita onkin vain 1/3 ohjelman miehityksestä?

    VastaaPoista
  3. Totta on, että Peltomaa ei enää ole töissä Hagelstamilla ja Backmanin päätoimi on muualla, mutta Ylen nettisivujen mukaan: "Oliver on työskennellyt myös kuusi vuotta Apollo-huutokaupassa.".
    Kaikilla asiantuntijoilla on nyt tai on ainakin ollut kiinteä suhde Hagelstamin huutokauppataloon. Jotkut alan toimijat ovat ihmetelleet Ylen antamaa näkyvyyttä yhdelle yritykselle. Viime talvena Yle tosin tasapuolisti tilannetta antamalla näkyvyyttä Helanderin huutokauppatalolle Aarteenetsijät-ohjelmassa. Saman näkyvyyden saavuttaminen mainostilaa tai mainosaikaa ostamalla olisi maksanut maltaita.

    VastaaPoista
  4. Antiikkia Antiikkia -ohjelman sidoksia miettineille tiedoksi, että allekirjoittanut todellakin oli pitkän aikaa eli vuosina 1996-2013 työsuhteessa Hagelstamin huutokauppoihin. Kuluvan vuoden alusta alkaen minulla ei ole ollut enää mitään sidoksia kyseiseen firmaan. Uusissa kevään 2014 aikana nauhoitetuissa ohjelmissa olen siis todellakin mukana sitoutumattomana asiantuntijana. Roolini tv-ohjelmassa on nyt kieltämättä helpompi ja alaa ajatellen tasapuolisempi. Henkilökohtaisesti koen sen positiivisena lähtökohtana tähän työhön. Koska en edusta enää minkään antiikki- tai taidealan kaupallisen toimijan etuja, arvioin ohjelmassa ajattelematta minkään huutokauppakamarin linjauksia. Jatkossa haluan olla työssäni alaa myös kriittisesti tarkasteleva ja kommentoiva asiantuntija. Ystävällisin terveisin, Tuija Peltomaa

    VastaaPoista