Sivut

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Hopeapantoja lasiesineissä

Vanhempi urheilutoimittaja opetti aikoinaan, että ”kultaa voitetaan, hopeaa hävitään ja pronssia saadaan”. Toisaalta kun suurin pettymys kakkossijasta on mennyt, niin monet urheilijat ja poliitikotkin sanovat, että ”hoppee ei oo häppee”.

Lasimaljakoita ja –maljoja on myös varustettu hopeapannoilla. Osa lasinkeräilijöistä on sitä mieltä, että tuollainen ylimääräinen lisäke huonontaa esineen ulkonäköä ja siten alentaa sen arvoa. Toisaalta kun hopean hinta lähti nousuun muutama vuosi sitten, niin osa kauppiaista oli sitä mieltä, että hopeapanta nosti esineen arvoa. Pahimmillaan myynnissä näkyi esineitä, joista hopeapanta oli irrotettu ja myyty romuhopean hinnalla. Tämän jälkeen muotopuolta lasiesinettä yritettiin myydä ilman pantaa, vaikka esineen reunassa näkyi selvästi ja rumasti pannan kiinnityskohta.

Hopeapanta on alun perin ilmeisesti laitettu nostamaan esineen arvoa ja lisäksi siihen on helpompi kaivertaa nimiä kuin lasiin. Esimerkiksi suvun kastemaljan hopeapantaan on ollut helppo lisätä lasten nimiä paikallisessa kultasepäliikkeessä sitä mukaan kun lapsia on kastettu. Samoin palkintona kiertäneisiin lasiesineisiin on ollut helpompi lisätä nimiä. Vanha lahjaksi saatu esine on helpompi myydä, kun hopeapannasta vanhat kaiverrukset on helpompi poistaa kuin lasiin kaiverretut monogrammit. Ja suojaahan metallipanta lasimaljan reunaan kolhuilta; pienet painumat hopeapannassa eivät näytä läheskään niin pahalta kuin lasiesineen reuna, josta puuttuu paloja.

Monesti vanhat kaiverrustekstit lisäävät esineen kulttuurihistoriallista arvoa riippumatta siitä onko teksti hopeapannassa vai lasissa. Jos arvioidaan pelkkää lasiesineen esteettistä arvoa, niin onhan se yleensä parempi ilman mitään lisäkkeitä.

Hopeapannoissa on se hyvä puoli, että niistä näkee hopeaosan valmistusajanvuoden ja valmistajan. Tietojen perusteella voi arvioda itse lasiesineen valmistusajankohtaa ja valmistajaa. Näiden leimojen tulkitsemiseen löytyy ohjeet esimerkiksi näiden linkkien kautta:

http://www.leimat.fi/fi/

Ohessa on muutama kuva, joiden pohjalta voi arvioida nostaako vai laskeeko hopeapanta esineen arvoa. Ainahan metallipanta ei ole hopeaa vaan alpakkaa tai uushopean nimellä valmistettua metalliseosta.

Aikaisemminkin tätä aihepiiriä on käsitelty tässä blogissa:

 



Todennäköisesti Elmar Granlundin muotoilema funkismaljakko. Valmistaja on todennäköisesti Riihimäen lasi.

 

Elmar Granlundin maljakko on saanut hopeavanteen.


Hopeavanteen merkinnät kertovat, että:

valmistaja on Osuusliike Kultaseppä r.l.

kruunu on Suomen valtion tarkastusmerkki

hopeapitoisuus on 813

valmistuspaikka A on Åbo eli Turku

valmistusvuosi on F6 eli 1935
 

Karhulan lasitehtaan pieni kristallimaljakko hopeavanteella ja ilman.


Kristallimalja sellaisenaan ja hopeavanteen kera.


Lasimaljan kylkiin on hiottu koristellut fasetit, joissa vuorottelee kaksi erilaista kukkakuviota.

Karhulan lasitehtaan valmistama iso ja painava kristallimalja. Väriltään se on ruskealila, jolle Karhulassa annettiin markkinointinimeksi pariisinväri. Muut vastaavat nimet olivat: rionruskea, havannankeltainen ja azurinsininen.


Sama malja kulmikkaan hopeavanteen kera. Vanne on lisätty 1930-luvun lasiesineeseen vasta vuonna 2000, jolloin siihen on kaiverrettu naisen ja miehet nimet. Ilmeisesti liitto oli melko lyhytikäinen, kun esine oli kirpputorimyynnissä vuonna 2011.
 
Aimo Okkolinin muotoilema Tuula-maljakko on saanut hopeavanteen jalkaosaansa. Tuossa paikassa se häiritseekin paljon vähemmän, verrattuna siihen että vanne olisi maljakon suussa.


Leimat kertovat, että Hämeenlinnassa toimiva Kultakeskus Oy on valmistanut hopeapannan vuonna 1971. Maljakko olikin Hopeakeskus/Kultakeskus Oy:n sarjatilaustyö, jota valmistettiin kahta eri kokoa Riihimäen lasissa; 22 ja 25 senttimetrin korkuisina.


Tässä varsin kaunis noin 21 cm leveä ja 12 cm korkea malja jota voisi käyttää vaikkapa kastemaljana. Sen iästä, suunnittelijasta tai valmistajasta ei ole tietoa. Voisiko metallireunus kertoa jotakin esineen iästä ?

Se olikin vain alpakkaa, jonka leimasta ei löydy vuosilukua mutta tuo M&N
voisi olla Miettinen & Nurmi joka toimi Turussa 1947 - 1960. Ja edellisen kuvan hiontakuvioissa on muotoja, jotka viittaavat Riihimäellä toimineeseen Kumelan lasitehtaaseen.
 
 

 

1 kommentti:

  1. Mieleen juolahti, että miten iheessä tuollainen hopea-/alpakkapanta voidaan poistaa, jos haluaa ottaa sen riskin että lopputulos ei olekaan kiva? Siis miten vanhteen toisto tapahtuu?

    VastaaPoista