Sivut

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Lasinkeräilijän Blogi täyttää 3 vuotta

Tämän blogin ensimmäinen teksti julkaistiin 19.1.2011 ja ensimmäisenä vuotena julkaistiin 80 postausta. Seuraavana vuotena julkaisukertoja oli jo 295 kappaletta. Viime vuonna päästiin melkein samaan, kun julkaisuja oli 272.

Lukijoita on nykyään 12.000 – 15.000 kuukaudessa, koko aikana sivustoa on katseltu yli 300.000 kertaa. Pääosa kävijöistä on Suomesta, mutta Bloggerin tilaston mukaan seuraavaksi eniten vierailuja tulee Yhdysvalloista, Saksasta, Ruotsista, Venäjältä ja Britanniasta. Suomalaisista lasiesineistä ollaan kiinnostuneita ulkomaillakin ja varmaan osa näistä kävijöistä on ulkomailla asuvia suomalaisia.



Synttärikuvana olkoon tämä lintu, jonka pohjassa on signeeraus: Sakari Pykälä Riihimäen lasi. Sen korkeus on 9 cm. Pykälän linnuista tunnetumpia ovat puusta veistetyt, mutta lasista hän on muotoillut myös pingviinin. Lasimuotoilua Pykälä teki muutaman vuoden ajan 1950-luvulla, paremmin hänet tunnetaan kuvanveistäjänä, joka erikoistui puusta valmistettuihin pienoisveistoksiin.

Oiva Toikan linnut ovat maailmankuuluja, mutta lintujen valmistamisen Nuutajärvellä aloitti Kaj Franck, jonka Taivaanvuohi oli tuotannossa 1953 - 1968. Lintuja ovat suunnitelleet monet muutkin muotoilijat, kuten eilen julkaistu kuva Asmo Uutelan Pingviinistä osoitti.

2 kommenttia:

  1. Messujärjestäjä ExpoNova, Keräilykuume Antiikki- ja Keräilytapahtumat ja Retro & Vintage Design Expo onnittelevat kolmevuotiasta Lasinkeräilijän Blogia! Jatkakaa samaan tyyliin laadukkaalla sisällöllä ja ajankohtaisilla blogiteksteillä. Onnittelut myös huikeista kuukausittaisista lukijamääristä!

    VastaaPoista
  2. Olen lukenut blogia ensimmäisestä postauksesta alkaen ja se on tullut osaksi päivittäistä netin selausta, kiitos hyvästä työstä ja onnittelut.

    VastaaPoista