Sivut

torstai 17. lokakuuta 2013

Lastenklinikan Rosola


Helsingin lastenklinikan nykyiset tilat valmistuivat sodan jälkeen vuonna 1946. Silloin tällaisiin uudisrakennuksiin, sekä julkisiin että yksityisiin, hankittiin myös taidetta. Lastenklikan sisääntuloaulaan tilattiin suurikokoinen lasireliefi Yrjö Rosolalta. Teoksen nimi on Terve lapsi – kansan huomen ja se koostuu viidestä erillisestä osasta.


Oheinen kuva ilmeisesti otettu ennen kuin lasilevyt on kiinnitetty paikoilleen. Kuva on Suomen lasimuseon ja Taideteollisuusmuseon yhteisnäyttelyn julkaisusta, joka on julkaistu Taideteollisuusmuseon julkaisusarjassa numerolla 8.



Reliefin panelit on asennettu ikkunapuitteisiin Lastenklinikan sisääntuloaulassa. Reliefin takana on työtila ja kun siellä on valot päällä, niin reliefin kuvioista näkee aika huonosti mitä se esittää. Lisäksi aula on valaistu niin, että osa valoista ja ulko-ovesta tuleva päivänvalo heijastuvat reliefin pinnasta, mikä tekee taideteoksen ihailun vielä vaikeammaksi.







Lastenklinikan tilat ovat tulleet rakennusteknisesti tiensä päähän ja parhaillaan kerätään rahaa uuden lastensairaalan rakentamiseen. Tuskin kukaan osaa tässä vaiheessa sanoa mitä Rosolan lasireliefille tulee tapahtumaan ?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti