Sivut

torstai 31. lokakuuta 2013

Kerttu Nurmisen nuoruudentyö

Kerttu Nurminen (s. Rantanen) on muotoillut tämän Nuutajärven valmistaman kristallimaljan ilmeisesti vuonna 1972. Halkaisija on 145 mm ja korkeus 73 mm.

Kuluneessa pohjassa on signeeraus, josta saa paremmin selvän kun ottaa lähikuvan salamalaitteen kera.
 

Oheinen väritön kristalliesine ei ihan ensimmäiseksi sytyttänyt vanhan tavaran liikkeen hyllyssä, mutta tuli kuitenkin otetuksi käteen. Maljan pohja on naarmuinen, mutta signeerauksesta sai kuitenkin selvän: Kerttu Rantanen Nuutajärvi Notsjö. Tuli mieleen vain yksi Nuutajärvellä vaikuttanut Kerttu ja asia varmistui netistä googlaamalla.

Wikipedia tietää kertoa, että Kerttu Rantanen opiskeli Taideteollisessa korkeakoulussa Kaj Franckin johdolla ja hän aloitti lasitaiteilijana Nuutajärvellä 1972. Jo samana vuonna hän meni naimisiin lasinpuhaltajamestari Olavi Nurmisen kanssa, jonka jälkeen hänet on tunnettu Kerttu Nurmisen nimellä.

Saman lähteen mukaan Kerttu Nurminen oli viimeinen Nuutajärven kuukausipalkattu lasimuotoilija. Hän on saanut valtion taideteollisuuspalkinnon 1991 ja Kaj Franck -muotoilupalkinnon 1996.

Viime vuosina hän on tehnyt uniikkeja taidelasiteoksia, joita oli esillä muun muassa viime kesänä Nuutajärven lasikylän kesänäyttelyssä. Tuosta näyttelystä on julkaistu juttu tässä blogissa 23.7.2013: http://lasinkerailijanblogi.blogspot.fi/2013/07/arabian-ja-nuutajarven.html

3 kommenttia:

  1. Kerttu Nurminen kertoi itse, että hän on tehnyt kyseisen esineen ollessaan harjoittelemassa Nuutajärven lasitehtaalla kesällä 1970 ja esine on liittynyt muotin tekoharjoitukseen eli hän on itse valmistanut esineen tekemisessä käytetyn muotin.

    VastaaPoista
  2. Minun isäni on ollut kyseinen lasinpuhaltaja jonka kanssa Kerttu 3kpl tälläisiä teki. Kiitokseksi isäni Juhani Jahn sai yhden laseista itselleen

    VastaaPoista
  3. Kiitos tiedosta, tämähän on sitten todella harvinainen, jos niitä on tehty vain 3 kpl.

    VastaaPoista