Sivut

perjantai 13. syyskuuta 2013

Sini Majurin Linnut ovat esillä Korkeavuorenkadulla


Sini Majuri opiskelee lasitaidetta Aalto-yliopiston taideteollisessa korkeakoulussa ja hänen opinnäytetyönsä on esillä Calabalic -sisustusliikkeessä Helsingin Korkeavuorenkadulla 15.9. asti. Taiteilija itse on paikalla näyttelyn viimeisenä päivänä, sunnuntaina 15.9. klo 12 - 14.

Neliosaisessa maljakkosarjassa Majuri on käyttänyt ruotsalaista graal-menetelmää. Menetelmässä suupuhalletun esineen päälle on lisätty silkkipainokuva ja tämän päälle on tehty toinen lasikerros. Graal-menetelmän tunnetuin ja yleisin esine on Edward Haldin vuonna 1937 Orreforssin lasitehtaalle muotoilema kalamalja. Sellaisia on aika usein myytävänä esimerkiksi Bukowskis-Marketissa. Suomessa tällä graal-menetelmällä suunnitteli muutaman esineen paremmin keraamikkona tunnettu Kyllikki Salmenhaara Kauklahden lasitehtaalle 1943 -1946.

Majurin työt on puhaltanut Janne Rahunen Tavastia-koulutuskeskuksen Nuutajärven lasikoulussa. Joissakin esineissä on käytetty sinisestä violettiin väriään valaistuksen mukaan muuttuvaa lasiväriä (eli ilmeisesti maametalleihin kuuluvaa neodyymi).
 
Lisää netissä: Sini Majurin blogi: http://sinimajuri.blogspot.fi/

 
 


Sini Majurin Linnut Calabalic-sisustusliikkeen ikkunassa.


Sini Majuri: Kadonneet linnut.


Lasitaiteilija Sini Majuri on läsnä näyttelyssä sunnuntaina 15.9.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti