Sivut

maanantai 2. syyskuuta 2013

Nuutajärvellä Lasivitriini-tapahtuma ensi lauantaina 7.9.

Lasivitriini on vanhan ja uuden lasin myyntitapahtuma, jossa mukana n. 20 myyjää. Päivän aikana lasinarvioijat tunnistavat kävijöiden tuomia lasiaarteita. Yleisöllä on mahdollisuus kokeilla lasinpuhallusta. Nykylasista on hyvä tilaisuus keskustella itse tekijöiden kanssa. Päivä huipentuu lasihuutokauppaan, josta voit hankkia mielenkiintoista kotiin vietävää.

Lasikylän myymälöiden ja pajojen ovet ovat avoimina. Nuutajärven lasimuseoon ja tapahtumaan on vapaa pääsy. Lasivitriinin löydät Nuutajärveltä, Pruukinraitilta Urjalasta.
 

Mitä haluaa Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Minna Sirnö kysyä lasitaiteilijalta? Suomalaisen taide-elämän merkkipaikalle tänä vuonna nimitetty Sirnö haastattelee Lasivitriini-tapahtumassa kahta lasitaiteilijaa, Anu Penttistä ja Markku Saloa. Molemmilla on pitkä kokemus itsenäisenä lasitaiteen tekijänä, molemmat asuvat ja työskentelevät Nuutajärvellä ja toimivat kansainvälisesti.

Neljättä kertaa järjestettävä Lasivitriini-tapahtuma tuo lasin niin lähelle kuin mahdollista. Nuutajärven lasikylä avautuu kävijöille koko voimallaan, ja haluaa samalla tehdä tiettäväksi, että vaikka Iittalan lasitehtaan toiminta paikkakunnalla lopetetaan, lasinpuhallus ja lasitaiteen tekeminen jatkuu. Kylässä asuu ja työskentelee useita ammattilaisia, joilla on sekä kyky että halu jatkaa Suomen vanhimman, 220-vuotisjuhlavuottaan viettävän lasikylän toimintaa.

Esinehistoriasta kiinnostuneet jonottavat entiseen tapaan asiantuntijoiden puheille, jotka tunnistavat vanhoja aarteita. Huutokaupassa puolestaan loistavat sekä nyky-design että vanhemmat, jo tuotannosta poistuneet esineet.

Uusi ja vanha lasi kohtaavat etenkin lasikylään saapuneiden lasimyyjien myyntipöydillä. Niiltä etsitään paitsi puuttuvia osia omiin lasistoihin, myös uniikkeja löytöjä, jotka ovat saattaneet olla vuosikausia vain omistajansa ihailtavana.

Mitä Nuutajärven lasikylässä tehdään tänä päivänä? Tämä selviää tutustumalla lasikylässä toimivien taiteilijoiden ja puhaltajien gallerioihin ja myymälöihin. Useissa ovat myös tekijät paikalla, joiden kanssa kävijöillä on tilaisuus keskustella.

Kun omat sormet syyhyävät tekemään, se on Lasivitriini-tapahtumassa mahdollista. Amorphian lasinpuhaltajat opastavat nimittäin puhaltamaan lasiesineitä, jotka saa lunastaa itselleen. Tapahtumapäivän aikana lasinkylän muut taidekäsityöläiset pitävät myös työpajansa ovet avoinna.

Huutokauppa alkaa klo 14 ja kuvallinen huutokauppaluettelo löytyy netistä:
http://lasivitriini.fi/kohdekuvat2013/


Lasivitriini Nuutajärven lasikylässä la 7.9.13 klo 10-16

Järjestäjät: Nuutajärven Galleria Osuuskunta NuGO, Huutokauppahuone Piijuska Ky ja Lasikylän toimijat

 
 

Lasiasiantuntijat Hannele Viilomaa (selin) ja Marjut Kumela tunnistamassa yleisön aarteita Nuutajärven lasimuseo Prykärissä. Kuvaaja Heikki Haavisto.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti