Sivut

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Lasivitriinissä oli hiljaista

Nuutajärven lasikylän vanhan ja uuden lasin tapahtuma Lasivitriini järjestettiin nyt neljättä kertaa. Vuosi vuodelta kauppiaiden lukumäärä on laskenut, tänä vuonna oli enää 20 myyjää paikalla. Myös ostavan yleisön määrä on vähentynyt vuosien myötä. Tänä vuonna ei ruuhkaa syntynyt mihinkään.

Ainakin aamupäivällä väkeä oli liikkeellä kovin niukasti. Ehkä osa tapahtumavieraista ajoitti tulonsa vasta puolenpäivän jälkeiseen aikaan, jotta ei jäänyt odotusaikaa ennen klo 14 alkanutta huutokauppaa. Yksi syy kauppiaiden vähyyteen oli ilmeisesti samaan aikaan järjestetyt Turun VPK-talon antiikkimessut. Ainakin muutama Lasivitriinissä aikaisemmin ollut kauppias oli valinnut kahdesta samanaikaisesta tapahtumasta Turun messut myyntipaikakseen. Syyskuussa harvinaisen lämmin ja kesäinen sää saattoi houkutella ihmisiä sieni- ja marjametsään. Kolmas syy voi olla lamaksi kääntynyt taloustilanne, joka hillitsee ihmisten ostohaluja. Tämä suuntaushan on näkynyt jo jonkin aikaa vanhan tavaran myyntitapahtumissa ja huutokaupoissa.

Myyntipöydillä oli kuitenkin ihan mielenkiintoisia ja hyvälaatuisia lasiesineitä. Lasikylän myymälöissä oli myös laadukas valikoima, aika paljon uniikkiesineitäkin oli myynnissä. Nuutajärven lasimuseo Prykärissä oli perinteiseen tapaan lasiesineiden tunnistuspalvelua. Ohessa on kuvia tapahtumasta.
 

Lasivitriini-tapahtuman kaikki myyntipöydät oli tänä vuonna saatu mahtumaan taustalla näkyvään betoniseen A-halliin.


Kuvassa näkyy kaksi kolmasosaa tapahtuman myyntipöydistä.



Topi ja Jussi Niskakosken pöydällä oli yksi tapahtuman harvinaisimmista ja hienoimmista esineistä: Helena Tynellin Perhonen. Tästä pulveriväreillä värjätystä taidetoksesta on olemassa myös versio, jossa perhosen siivet ovat supussa.


Wanhan Tammitorin hyllyssä oli Tynellin Emmoja, joista kaksi oli tuunattu lampunjaloiksi.


Kuvan vasemmassa yläkulmassa on kahden myyjän osasto, jolla oli myös tapahtuman hienoimpia esineitä.


Gunnel Nymanin vihreä Näkki, jonka hän muotoili Riihimäen lasille vuonna 1946.
 
Timo Sarpanevan Finlandia-sarjaan kuuluva isokokoinen taide-esine


Samasta hallin kulmauksesta löytyi myös tämä karahvi, jonka sanottiin olevan Vapaamuurareiden käyttöön valmistettu.





Monta hienoa lasiesinettä oli myös tässä saman osaston hyllykössä.


Viereisen hyllykön päällä olivat nämä esineet.
 
 


Hieno lasilautanen, mutta maissitähkiä on tuskin hiottu lasiin Suomessa.
 

Suomen lasimuseon ystävät ry oli pystyttänyt myös pöytänsä Nuutajärvelle. Myytävänä oli kirjallisuutta ja lasiesineitä, mutta tarjolla oli myös tietoa yhdistyksen toiminnasta ja jäseneksi liittyminenkin onnistui kätevästi.


Lasivitriini-tapahtuman luonteeseen kuuluu myös uuden lasin tuotteiden tuominen esille vanhojen lasiesineiden joukkoon.





Lasimuseon Ystävien Risto Aalto keskustelemassa kauppiaspariskunnan kanssa.


Heillä oli myynnissä muun muassa nämä Iittalan lasin valmistamat esineet.
  



 

NuGO:n myymälässä oli paljon hienoja esineitä nähtävillä. Etualalla kaksi Alma Jantusen muotoilemaa esinettä; vasemmalla Syysunelma ja oikealla Onni. Taustalla on amerikkalaisen lasitaitelijan Dale Chihulyn muotoilema, Nuutajärvellä vuonna 1995 puhallettu, Chandelier-taideteos.


Alma Jantusen Onni.


Heikki Viinikaisen Kasvu.


Nämäkin teokset edustavat Nuutajärven lasikylän nykytuotantoa ja tällaisten valmistus jatkuu Nuutajärvellä vaikka Iittalan tuotanto Nuutajärvellä ensi vuonna loppuu.


Nuutajärven lasikoulu toimii edelleen Vanhassa hytissä, mutta oppilaitoksen jatko paikkakunnalla on epävarmaa kun Iittalan tehtaan tuotanto täällä ajetaan alas.


Tässä on myynnissä olevia oppilastöitä. Lilan karahvin esikuvana on ilmeisesti ollut Gunnel Nymanin Viinikannu GN48 vuodelta 1947, joka oli Nuutajärven lasitehtaan tuotantoa.
 

Oppilastyöt ovat sen verran hyvätasoisia, että näiltä opiskelijoilta on odotettavissa lähivuosina paljon, kunhan oma näkemys pääsee vahvemmin esille.


Viime keväänä Nuutajärven lasikylään asennetut opaskyltit auttavat vierailijoita saamaan informaatiota rakennusten historiasta.


Sisällä museossa on nähtävissä tehtaan historiaa ja esineitä vuosisatojen varrelta.


Nuutajärvi tuli tunnetuksi taidokkaista filigraaniesineitä 1850-luvulla, joka oli tehtaan kultakautta.


Aikanaan tällaiset arkisetkin esineet muotoiltiin niin hyvin, että vielä sata vuotta myöhemminkin niiden muoto ja väri miellyttävät silmää. 


Gunnel Nymanin Nuutajärven kauden lasiesineitä.

Museossa on esillä myös Nuutajärven tämän päivän tuotantoa.

 

Lasiesineiden tunnistus on suosittu palvelu kaikissa niissä tapahtumissa, joissa sitä on tarjolla.


Tiedon lähteet olivat tarpeen ja lähdeteoksia olikin runsaasti varattuna.

Vanhan hienon karahvin alkuperä aiheutti päänvaivaa.
 



 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti