Sivut

torstai 19. syyskuuta 2013

Kuvia Salonki-tapahtumasta

Salonki-tapahtuma avautuu suurelle yleisölle perjantaina 20.9., mutta ammattilaisille se avautui jo keskiviikkona. Oheiset kuvat on otettu avajaispäivänä, siksi niissä näkyy niin vähän asiakkaita.


Oululaisen Anita Antikin osasto on todella täynnä kaikenlaista mielenkiintoista tavaraa.


Osaston kauppias ja Nanny Stillin uniikki hajuvesipullo.



Iso versio Helena Tynellin Tammenterhosta.


Samalla osastolla ovat myös nämä Tynellin iso Aurinkopullot niiden tuotannon alkukaudelta.


Värittömässä Aurinkopullossa on reikä keskellä.
 

Anita Antikin kauppias kertoi, että tämä lysterilasista (carnival glass) tehty maljakko olisi Göran Hongellin muotoilema, Theodor Käpin hioma ja Karhulan lasitehtaan tuotantoa. Edellä kuvattu yhdistelmä kuulostaa erikoiselta.


Harvoin näkee hiottuja lasiesineitä, jotka on käsitelty metallioksidilla lysterilasiksi. Tekoprosessin aikana metallioksidihöyry on myrkyllistä ja siksi näitä esineitä nimitetään myös myrkkylaseiksi.


Harvinaisen pieni Nanny Stillin Flindari –karahvi. Kuulemma tällaisissa on myyty lentokoneissa viinaa.
 

Myös tämä esine on Anita Antikin osastolla. Klikkaamalla kuvan isoksi, saa kuvan tekstistä selvää.


Turkulaiset Mistraali ja Fifty-Sixty Style ovat paikalla yhteisellä osastolla.



Tämä puumuottiin puhallettu Savoy-malja on Alvar Aallon Mistraalin pöydällä. Kuulemma nämä matalammatkin maljat puhallettiin korkeiksi, mutta madallettiin leikkaamalla. Siksi matalat ja korkeat maljat maksoivat aikanaan yhtä paljon kaupassa.


Fifty-Sixtyn värikästä lasivalikoimaa.
 



Lysterilasiesineitä Mistraalin pöydällä.


Samalla osastolla nämäkin esineet.
 

Pentti Riikonen valmistelemassa Galleria Euro Art & Antik´in osastoa.


Vanha keski-eurooppalainen lasipokaali Euro Antikin vitriinissä.



Riikosen kädessä ilmeisesti saksalainen tuoppi 1700-luvulta.


Kuulemma samanlainen tuoppi vähän erilaisella hionnalla on Versaillesin museossa.




Galleria Euro Art & Antik on lopettanut kesällä myymälänsä Varkaudessa ja tällä hetkellä yritys myy vain messuilla.
 

Samalla osastolla ovat myös nämä Kari Alakosken muotoilemat ja puhaltamat taidelasiesineet.


Pekantikin osastoa.


Pekantikin osastolta löytyy tämä Rakkolanjoen Kaakelitehtaan valmistama Käpymaljakko.

Tarja Pousár´in Ajanpatinaa –liikkeen osastoa



Pousár´in Ajanpatinaa -liikkeen osastolta löytyy kahta kokoa tällaisesta lasisarjasta. Ilmeisesti kuviossa on 2 sormusta eli nämä sopisivat kihlajais- tai hääpöytään.



Antiikkiliike R.Muurin osastoa.
 

Wanhan Tammitorin vitriinissä on tämä Aimo Okkolinin neodyymi kristallimalja.


Matti Hauptin muotoilema keramiikkaveistos on Ars Julikan osastolla.


Saman osaston esineitä.


Ars Julikan pöydällä on tämäkin Aimo Okkolinin ja Riihimäen lasin Ulpukka-maljakko.
 


Turkulaisen Galleria Old Artin osastoa.


Old Artin Okkolineja.



Old Artilla on saman Savoy-maljan korkeampi versio, kuin Mistraalin pöydällä oleva matalampi malli.
 

Nurmijärveläisen Patinan hyllykköä.


Hyllykössä on hieno piippukuppipari.



Tamperelaisen Antiikkilöytö Valli & Selin´in osastoa.


Samalla osastolla ovat nämäkin lasiesineet.
 
Tolkontiikin Teemu Anttilan ja Niskakoskien Topiquen yhteinen osasto veti puoleensa kiinnostuneita jo avajaispäivänä.


Anttilan pöydällä on tämä vanha venäläinen pullo, jonka kyljessä on daavidintähti.


Pullo kiinnosti Niskakoskia.


Saman yhteisosaston kulmalla on hieno valikoima Gunnel Nymanin piikkimuottiesineitä.


Niskakoskien pöydän valikoimaa.


Aimo Okkolinin muotoilema iso kristallimalja, joka on valmistettu Primulalle.


Birger Kaipiainen on nyt ajankohtainen taiteilija iso näyttelyn vuoksi.


Anttilalla on myös Göran Hongellin muotoilemia esineitä osastollaan.


 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti