Sivut

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Fiskarsin antiikkipäivät Ylen tv-uutisissa

Ylen tv-uutisissa esitettiin perjantaina 12.7. klo 18 ja 20:30 –lähetyksissä torstaina Fiskarsissa kuvattu juttu. Sen voi katsoa Yle Areenasta 10.8.2013 asti. Alkuillan uutislähetys löytyy osoitteesta: http://areena.yle.fi/tv/1940931 ja juttu Fiskarsin antiikkipäivistä alkaa noin 10 minuutin kohdalta.

Miia Gustafssonin toimittaman jutun pääviesti on, että muutaman vuoden ajan trendinä on ollut asiakaskunnan nuorentuminen, josta on seurannut 1950- ja 60-lukujen esineiden kysynnän kasvu. Jutussa on haastateltu kahta naisasiakasta, Fiskarsin Antiikkipäivät ry:n puheenjohtajana antiikkikauppias Risto Muuria ja nuorempana kauppiaana Helsinki Secondhandin Jan Lindroosia. Myös huonon taloustilanteen vaikutus antiikkikauppaan otetaan jutussa esille.

Jutun juonnossa ja itse jutussa mainitaan, että Raaseporissa on meneillään Fiskarsin antiikkipäivät. Sanallakaan ei mainita sitä, että myös viereisessä Billnäsin kylässä on meneillään kauppiasmäärältään saman kokoinen tapahtuma. Jostain syystä Yle halusi antaa myönteistä julkisuutta vain toiselle tapahtumalle, mikä näkyikin myönteisesti lauantaina Fiskarsin kävijämäärässä.
 

Yle Uutisten Tommy Fränti juontaa Miian Gustafssonin toimittamaa juttua. Kuvaruutukaappaus: www.yle.fi

Haastateltavana Fiskarsin Antiikkipäivien puheenjohtaja Risto Muuri. Kuvaruutukaappaus: www.yle.fi

Helsinki Secondhandin kauppias Jan Lindroos kameran edessä.  Kuvaruutukaappaus: www.yle.fi
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti