Sivut

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Matti Okkolin – lasitehtaalainen kolmannessa polvessa


Tuoreimmassa Glorian Antiikin numerossa on Eeva-Liisa Peren kirjoittama juttu Matti Okkolinista, joka meni töihin Riihimäen Lasiin vuonna 1952 ja hän hioo yhä kristalliesineitä Riihimäellä Kristallihiomo M. Okkolinissa. Matin isä Aimo Okkolin oli myös lasinhioja ja yksi maamme tunnetuimmista lasimuotoilijoista. Suomen tunnetuin kaivertaja Teodor Käppi oli Matin oppimestari hänen aloittaessaan 16-vuotiaana lasitehtaalla. Riihimäen Lasin hiomo lopetettiin 1989 ja samana vuonna Matti Okkolin perusti Kristallihiomo M. Okkolin Oy:n kolmen kollegansa kanssa.

Kristallilasia ei ole valmistettu Suomessa moneen vuoteen ja Okkolinin käyttämät aihiot tulevat nykyään Saksasta sekä Tsekistä. ”Kristalli oli välillä pois muodista, nyt se on taas palannut suosituksi lahjaksi, kertoo Matti Okkolin Glorian Antiikin jutussa. Hän kertoo myös, että nyt työtilanne on hyvä ja yritys voisi palkata kaksi uutta hiojaa, kun vain löytyisi sopivat. ”En kerää tavaroita, eikä minulla ole lempiesinettä”, hän paljastaa jutun kirjoittaneelle Eeva-Liisa Perelle.


Glorian Antiikin numero 2/2013 on saatavana lehtipisteitä ja se löytyy myös useimmista kirjastoista.

Kristallihiomo M. Okkolinin nettisivuilla voi tutustua yritykseen tuotevalikoimaan: www.kristalliokkolin.fi

Pian Inbergin valokuvissa näkyy mestari työssään.

Ylimmässä kuvassa näkyy kuinka koristekuvio on piirretty tussilla lasimaljaan hiontatyötä ohjaamaan.

Matin isän, Aimo Okkolinin, suunnittelema keltainen lumpeenkukka on vaurioitunut ja esineeseen on merkitty sakarat, jotka korjataan hiomalla ne uudestaan.
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti