Sivut

tiistai 16. lokakuuta 2012

Lasiesineitä vanhoissa lehdissä



Kuten tässä blogissa on ennenkin kirjoitettu, ovat vanhat lehdet hyviä tietolähteitä myös vanhojen lasiesineiden taustatiedon hankkimisessa. Ohessa on muutama kuva vanhoista Suomen Kuvalehdistä.


Ei niin kovin jouluinen kansakuva vuoden 1926 Suomen Kuvalehdessä.
 
Tällaista Riihimäen kristallia ehdotettiin joululahjoiksi vuonna 1926.
 

Jos ovat lasiesineiden kauneusarvot muuttuneet 80:ssa vuodessa, niin ovat kansikuvadaamitkin muuttuneet.



 
 
Ylimmässä kuvassa on ”Karhulan kristallikalusto kirkon alttaria varten viinikannuineen, öylättirasioineen ja kastemaljoineen.”
Alhaalla vasemmalla on ”Espanjan kuninkaan kunnialahja.”
Oikealla alhaalla on ”Karhulan lahja Turun kaupungille 700-v. juhlan johdosta.”
 
 






Tässä on sivun juttu Barcelonan maailmannäyttelystä Suomen Kuvalehdessä vuonna 1929. Tekstin mukaan Riihimäen lasitehdas sai Grand Prix –palkinnon eli oli luokassaan paras. Yläkuvassa ovat voittoisat kristallit. Keskellä oikealla on Henry Ericssonin suunnittelema Sadekuuro merellä –malja ja oikealla alhaalla on Teatteripokaali.
Vasemmalla on Henry Ericssonin Barcelona-malja. Pyöreässä kuvassa on Henry Ericssonin Yöllinen hyökkäys –malja.
 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti