Sivut

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Simpeleen Antiikki ja keräily –kesäpäivät ensi viikonloppuna


Lions Club Simpele järjestää tulevana viikonloppuna 21.-22.7. Rautjärven kunnan Simpeleen taajamassa kaksipäiväisen kesätapahtuman, joka poikkeaa luonteeltaan muista antiikkitavaroiden myyntitapahtumista. Tapahtuman ohjelman alku jo kertoo paljon: Tervetulotoivotus, alkufanfaari, kunnanjohtajan tervehdys ja avajaispuhe. Puheen pitää tänä vuonna Suomen Lions-liiton puheenjohtaja.

Tänä vuonna tapahtuman teemana on Kodin vanhat työkalut. Lisäksi paikalla on omilla osastoillaan arviomassa yleisön tuomia esineitä mm. Antiikkia, antiikkia ohjelmasta tunnettu Tuija Peltomaa sekä Marja-Leena Nieminen, joka arvioi Iittalan ja Arabian tuotteita. Koko ohjelma löytyy tapahtuman kotisivuilta: www.simpeleenantiikki.fi

Simpeleen Antiikki ja keräily kesäpäivät on järjestetty ensimmäisen kerran vuonna 1999 ja sen jälkeen joka vuosi. Viime vuonna myyjiä oli lähes 100. Lions Club järjestää tapahtuman yhteistyössä Rautajärven kunnan ja Imatran Seudun Kehitysyhtiön kanssa. Tapahtumapaikkana on Simpeleen yhteiskoulu.


Sisääntulo Kesäpäiville tapahtuu tästä portista.

Osa myyntipaikoista on ulkona kesäpihalla. Viime vuonna lippu oli puolitangossa Norjan tragedian vuoksi.

Yhteiskoulun avara ja valoisa urheilusali on hyvä tila tällaiselle tapahtumalle.

Tarjolla oli laadukkaita lasiesineitä.

Jouko Kettusen tyylikäs osasto.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti