Sivut

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Tammisaaren messut jatkuvat vielä tänään sunnuntaina

Tänään aurinkoisena kesäsunnuntaina voi lähteä vaikka kesäretkelle Tammisaareen, missä voi käydä Antiikkimessuilla, poiketa Ekta-museokeskuksessa ja kävellä Suomen ensimmäisellä kävelykadulla. Kaupungista löytyy hyviä ruokapaikkoja ja runsaasti pieniä viihtyisiä kahviloita. Katso lisää netistä: www.raasepori.fi

Ohessa lisää kuvia Tammisaaren antiikkimessuilta:

Piijuskan messuosastoa salin kulmassa.

Kotkalaisella Ollin Onnella oli myynnissä Kumelan malja, johon hiontakuvion on suunnitellut todennäköisesti kuvanveistäjä Jyrki Sailo. Hionnan on toteuttanut Sulo Tommola ja itse maljahan on lähes sataprosenttinen kopio Göran Hongellin Karhulan lasitehtaalle suunnittelemasta maljasta.

Tammisaaren nuorisotalo on tyylinsä puolesta hyvin sopiva paikka antiikkimessuille, mutta lisätila olisi tarpeen, jotta messut voisivat vähän kasvaa.

Myytävää on huonekaluista ja valaisimista pienempiin esineisiin: lasia, keramiikkaa, koruja, leluja, jne.




Pulputuspullo ja vanhan ajan kärpäsenpyydysastiat.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti