Sivut

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Puhallus ja laukaus - Lasia ja valokuvia


Nuutajärven Galleria Osuuskunta NuGO:n kesänäyttelyssä yhdistyy lasi ja valokuva. Lasitaiteilijat ovat saaneet vieraakseen kansainvälisesti menestyneen valokuvaajan, Jani Kailan, joka on tutustunut kameran linssin läpi taidelasin valmistukseen ja lasitaitelijoiden työskentelyyn lasin parissa.

Tuloksena on mielenkiintoinen näkökulma lasin tekijöiden maailmaan ja suomalaisen lasin muotokieleen. Esillä on nuutajärveläisten lasitaiteilijoiden tuoreita teoksia ja taidevalokuvia, jotka kuvaavat tekijää työnsä parissa sekä taiteilijoiden töitä Nuutajärven luonnossa, kyläyhteisön maisemissa ja perinteikkään lasitehtaan rosoisessa miljöössä.

Jani Kaila on kansainvälinen taidevalokuvaaja, joka viime syksynä järjesti Lontoossa valokuvaa ja suomalaista muotoilua yhdistäneen Unwrapped- näyttelyn (www.janikaila.com). Pääpaino Lontoon näyttelyssä oli muotoilijoiden sekä taiteilijoiden työprosessin ja henkilökuvan esittelemisessä valokuvilla.

Tätä teemaa jatkaen Jani Kaila on tänä keväänä valokuvannut ja analysoinut Nuutajärven lasintekijöitä.

Mukana näyttelyssä ovat osuuskunnan jäsenet: Markku Salo, Alma Jantunen, Johannes Rantasalo, Marika Kinnunen, Sara Hulkkonen, Anu Penttinen, Lea Swantz, Heikki Viinikainen ja Ilse Lindqvist. Mukana näyttelyssä ovat myös nuutajärveläinen lasitaiteilija Kerttu Nurminen sekä professori Oiva Toikka.



Nuutajärven Galleria Osuuskunta toimii Nuutajärven perinteikkäässä Lasikylässä. Osuuskunnan tavoitteena on edistää korkeatasoisen suomalaisen taidekäsityön tunnettuutta. Se pitää yllä NuGO Shopia, josta löytyy ympäri vuoden kattava tuotevalikoima jokaiselta jäseneltä.

  

NuGO:n kesänäyttely on avoinna 9.6.-12.8.2012.

Lisää netissä: www.nugo.fi ja www.nuutajarvi.fi


Kuvat: Jani Kaila  /  www.nugo.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti