Sivut

tiistai 20. syyskuuta 2011

Nuutajärven Lasivitriinissä uutta ja vanhaa lasia

Lasivitriini-tapahtuma kokoaa nyt toista kertaa uuden ja vanhan lasin ystävät lauantaina 24.9. Nuutajärven lasikylään. Vuosi sitten tapahtumassa oli 27 näytteilleasettajaa ympäri Suomea, lisäksi paikallisten lasialan taiteilijoiden galleriat ja työtilat olivat avoinna. Koulutuskeskus Tavastian lasialan opiskelijat pitivät lasinpuhallusnäytöksiä ja Prykäri-lasimuseo oli avoinna yleisölle. Tapahtumassa oli kävijöitä noin 2000. Vaikka myyjien lukumäärä ei ollut kovin suuri, niin lasiesineiden valikoima oli kuitenkin runsas ja monipuolinen. Ehdottomasti käymisen arvoinen tapahtuma.

Lasivitriini on kolmas pelkästään lasiin keskittyvä tapahtuma Suomessa; toiset ovat Suomen Lasimuseon Ystävät ry:n järjestämät tapahtumat Riihimäellä tammikuussa ja kesäkuussa. Nuutajärven tapahtuman järjestäjinä ovat Nuutajärven Galleria Osuuskunta NuGo, huutokauppahuone Piijuska Ky ja Nuutarven lasikylän toimijat.

Suomen lasimuseon tutkijat tunnistavat tänäkin vuonna yleisön vanhoja lasiesineitä Nuutajärvellä. Uutta lasia on esillä lasikylässä työskentelevien taiteilijoiden ja puhaltajien pajoissa sekä työhuoneilla. Paikalle saapuvien antiikkialan yrittäjien pöydillä on tarjolla vanhempia lasiesineitä. Klo 14 järjestetään huutokauppa, johon on luvassa ainakin Kaj Franckin, Oiva Toikan ja Tapio Wirkkalan muotoilemia taide-esineitä.

Tapahtuma on avoinna klo 10 - 16 ja siihen on vapaa pääsy,  myös Prykäri-lasimuseoon pääsee ilmaiseksi. Lisää tietoa tapahtumasta www.lasivitriini.fi


Ohessa kuvia viime vuoden tapahtumasta:



















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti