Sivut

tiistai 16. elokuuta 2011

Euran antiikkimessuilla leppoisa tunnelma

Kauttuan Ruukinpuiston maalaismiljöössä tutkittiin monenkirjavaa valikoimaa vanhoja esineitä haitarimusiikin tahdissa. Ala-Satakunnan Keräilijät ry järjesti tapahtuman nyt kymmenettä kertaa. Paikalla oli kuutisenkymmentä kauppiasta ja ainakin viime vuonna messukävijöitä oli noin 1500. Ohessa kuvia tapahtumasta.

Ruukinpuistossa on 1800-luvulta peräisin oleva hirsinen navetta, jossa oli myyntipaikkoja kahdessa kerroksessa ja lisäksi piha oli lähes täynnä myyntipöytiä.
Värilasit loistivat aamuauringossa.

Vanhoja esineitä oli laidasta laitaan; designlaseista talonpoikaisantiikkiin.

Vanhoja lasiesineitä oli runsaasti tarjolla.


Wirkkalaa, Nymania, Franckia, Toikkaa...


Hirsinavetan alakerrassa oli vähän hämärää. Osa myyjistä oli aikaisempien vuosien kokemuksesta ottanut omia valaisimia mukaansa.

Navetan yläkerrassa oli vielä vähemmän valoa kuin alakerrassa. Valon puute haittasi jo kaupankäyntiäkin, kun esineiden kuntoa oli vaikea päätellä valon puutteen vuoksi.

Turkulainen keräilijä Reko Leino oli tuonut näytteille Kupittaan Saven esineistöä. Lisäksi hän tunnisti messuvieraiden tuomia esineitä. 


Varsinkin 1960- ja 70-lukujen värillisiä lasiesineitä oli paljon esillä.



Leppoisaa kesätapahtuman henkeä loi haitaritrio.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti