Sivut

torstai 3. helmikuuta 2011

Kaj Frankin juhlanäyttely avataan Riihimäellä 18.2.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta Kaj Franckin syntymästä ja sitä juhlistetaan usealla näyttelyllä ja kirjan julkaisemisella. Suomen lasimuseossa Riihimäellä avataan 18.2. näyttely, jossa tuodaan esille Franck ikuisena kokeilijana, taidokkaana koloristina ja vapaana lasitaiteilijana. Esillä on laaja yksityiskokoelma sekä museon omista kokoelmista uniikkiesineitä.

Nykyisin suuri yleisö tuntee Franckin etupäässä Iittalan Kartio-juomalaseista ja Arabian Teema-sarjan suunnittelijana. Hän oli tunnetuimpia 1950-luvun suomalaisia muotoilijoita, eikä hänen työnsä rajoittunut vain lasi- ja posliiniastioihin.

Franck toimi Nuutajärven lasitehtaan taitteellisena johtajana ja suunnittelijana 1950 – 1976 ja oli pitkälti hänen ansiotaan, että Nuutajärven lasitehtaan uudistumisen myötä alkoi 1950-luvun designin nousu.

Tammikuussa on avautunut Taideteollisen korkeakoulun 140-vuotisnäyttely, jossa Frank on esillä merkittävänä opettajana ja esikuvana. Helmikuussa avataan Suomen Lasimuseon näyttely ja kesäkuussa avataan Design-museossa laaja näyttely.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti