Sivut

maanantai 30. syyskuuta 2019

Keräilykuume juhlii 10-vuotista messujärjestäjän uraansa Lahdessa


21. Lahden Antiikki- ja keräilymessuilla Jokimaalla juhlitaan 10-vuotista messutaivalta. Vuoden 2009 syyskuussa ensimmäisen kerran järjestetyt Lahden antiikkimessut ovat kasvaneet valtakunnallisesti merkittäväksi messutapahtumaksi.

Hämeenlinnalainen Torsti Nieminen aloitti yrittäjän uransa vanhan tavaran parissa 1980-luvulla, aikoinaan Suomen nuorimpana huutokauppameklarina itsensä elättänyt Nieminen perusti osto- ja myyntiliikkeitä sekä antikvariaatteja Hämeenlinnan ympäristökuntiin. Antiikki ja vanhat tavarat tulivat tutuksi, kuten alan tapahtumatkin.

Suurten 90-luvun lamavuosien jälkeen Nieminen lopetti liiketoimintansa ja siirtyi omien sanojensa mukaan oikeisiin töihin turvallisuus- ja sosiaalialoille. Näissä töissä kehittyi hyvä ihmistuntemus ja kyky toimia monenlaisten ihmisten kanssa. Erinomaisia oppeja tulevaa messujärjestäjän uraa silmälläpitäen. Vuonna 2009 Nieminen irtisanoutui vakituisesta työpaikastaan ja jäi puolen vuoden sapattivapaalle. Sapattivapaan aikana vanha unelma tapahtuma-alan yrittäjyydestä nosti jälleen päätään.

Loppukesästä 2009 Nieminen nosti vanhan yrityksensä pöytälaatikosta ja
muokkasi yrityksen toimialaksi yleisötapahtumien tuottamisen. Alkuperäisenä ajatuksena oli järjestää monenlaisia messutapahtumia, mutta ensimmäisen järjestetyn tapahtuman teemaksi valikoitunut antiikki ja keräily näytti suunnan tuleville vuosille. Vanhan tavaran kaupan parissa vietetyt vuodet ohjasivat taas uravalintaa.


Lahdessa oli ennen vuotta 2009 järjestetty useammankin järjestäjän toimesta antiikkimessuja, mutta vuonna 2009 mikään muu taho ei ollut järjestämässä messuja Lahteen. Lahti oli Niemiselle tuttu kaupunki opiskeluajoilta ja työvuosilta, joten ensimmäiset Keräilykuume Antiikki- ja keräilymessut päätettiin järjestää Lahdessa. Ensimmäisen tapahtuman järjestämispaikaksi valikoitui Lahden keskustassa sijaitseva Tiirismaan koulu. Koululla oli hyvät tilat tapahtumien järjestämiseen, mutta jopa lahtelaisten oli hankala löytää koululle. Ensimmäinen tapahtuma syyskuussa 2009 onnistui kohtalaisesti, mutta jäi kävijämäärältään melko vaatimattomaksi.

Tiirismaan koululla messut järjestettiin neljä kertaa, jonka jälkeen tuli ajankohtaiseksi etsiä uudet tilat kasvaneelle tapahtumalle. Uudeksi paikaksi valikoitui Askon alueella sijainnut vanha teollisuustila, jossa messut järjestettiin kahdesti. Askon tiloissa alkaneen remontin alta siirryttiin Jokimaan ravikeskuksen Toto-halliin syksyllä 2013. Siitä lähtien Lahden antiikki- ja keräilymessut on järjestetty Jokimaalla kahdesti vuodessa, keväällä maalis- huhtikuulla ja syksyisin syys-lokakuulla.

Muutto Jokimaalle oli Niemisen mukaan loistava päätös. Jokimaan helppo saavutettavuus, maksuttomat suuret pysäköintitilat ja Toto-hallin tämän tyyppisen tapahtuman järjestämiseen hyvin sopivat tilat, loivat pohjan tapahtuman kasvulle valtakunnallisesti merkittäväksi alan tapahtumaksi.

Toto-halliin mahtuu noin 50 kauppiaan messuosastot. Jokaiseen Jokimaalla järjestettyyn Keräilykuume tapahtumaan olisi ollut tulossa kauppiaita paljon enemmän, kuin halliin mahtuu. Alan kauppiaat pitävät Lahden antiikki- ja keräilymessut -tapahtumaa niin suuressa arvossa, etteivät millään halua jäädä pois. Mukana on nytkin useita näytteilleasettajia, jotka ovat osallistuneet lähes kaikkiin Lahden tapahtumiin.

Lahden Antiikki- ja Keräilymessut ovat Keräilykuume tapahtumien kivijalka. Nieminen sanoo rakentavansa vuosittaisen tapahtumakalenterinsa Lahden messujen ympärille. ”Lahti oli ensimmäinen messupaikkakuntamme ja siitä on 10 vuoden aikana tullut merkittävin tapahtumamme” Tänä vuonna Keräilykuume tapahtumia järjestävä messuyhtiö ExpoNova tuottaa 18 alan messutapahtumaa ympäri Suomea. Lokakuun ensimmäisen viikonlopun Lahden tapahtuma on kaikkiaan 140. ExpoNovan järjestämä tapahtuma. ”Uskoisin, että meillä alkaa olla kokemusta ja näkemystä myös uudistaa alan tapahtumia ja niiden tarjontaa” Nieminen toteaa.

Päijät-Hämeen alueella Keräilykuume tapahtumia on järjestetty Lahden lisäksi Asikkalassa, Heinolassa ja Orimattilassa. Nyttemmin ainoaksi Päijät-Hämeen messupaikkakunnaksi on jäänyt Lahti. ”Vuodesta valitettavasti loppuvat viikonloput, joudun tarkkaan miettimään mille paikkakunnalle milloinkin mennään”.

Antiikkimessut ovat Niemisen mukaan muuttuneet melkoisesti kymmenessä vuodessa.  Messujen näytteilleasettajista monet ovat jääneet eläkkeelle ja uusia yrityksiä ja keräilijöitä on tullut tapahtumien kauppiaiksi. Myös se, mitä yleisö etsii messuilta, on muuttunut paljon. Aikoinaan messuilta ostettiin Arabian astioita, taidetta, tekstiilejä ja tummia huonekaluja. Nyt nuorentunut uusi messujen kävijäkunta etsii 1950-60-lukujen valaisimia, kevyitä huonekaluja, rottinkia, taidelasia, värikkäitä emaliastioita ja peltipurkkeja. Toki valikoimissa on vielä paljon perinteisiäkin keräilykohteita, kuten postikortteja ja vanhoja rahoja. ”Lahden tapahtumassakin on ollut mukana Päijät-Hämeen Numismaatikot ry:n osasto ensimmäisistä messuistamme asti”, Nieminen muistelee.

Lahden 21. Antiikki- ja keräilymessut – Keräilykuume 10 vuotta!
5.-6.10.2019 lauantaina ja sunnuntaina kello 10-16
Jokimaan ravikeskus, Toto-halli, Jokimaankatu 6, Lahti

Tapahtuma Facebookissa:
https://fi-fi.facebook.com/events/405538763407249/
www.kerailykuume.fi

Vanhan tavaran ystävät kokoontuvat Helsingin kaapelitehtaalle


Laatumessut oli ensimmäinen messujärjestäjä, joka aloitti antiikki-, taide- ja keräilyalan messutapahtumien järjestämisen Helsingin Ruoholahdessa Kaapelitehtaalla jo vuonna 2001.

Perinne saa jatkoa, kun yritys järjestää 5.–6.10. nyt tällä kertaa Puristamosalissa antiikki-, design-, retro- ja keräilytavaraan painottuvan myyntitapahtuman. Tarjolla on esim. antiikkiesineitä, design- ja retrokalusteita sekä -valaisimia, taidelasia ja taidekeramiikkaa, käyttö- ja värilasia, astioita, kattausvälineitä, vanhoja tekstiilejä, hopeaa, koruja, kelloja sekä paljon muuta keräilyllistä vanhaa tavaraa.

Kuva on Laatumessujen viime tammikuussa 
Kaapelitehtaalla järjestämästä myyntitapahtumasta.

Messuyleisölle on tarjolla tapahtumassa myös ostomahdollisuuksien lisäksi muita palveluja. Turkulaisen Eerik's Auction Housen osastolla arvioidaan maksutta ja otetaan myyntiin tuleviin huutokauppoihin messuvieraiden designia, taidetta, keräilytavaraa, militariaa, yms. Tamperelaisen Mestarientisöijät ry:n osastolla saa neuvontaa vanhojen huonekalujen ja esineiden hoitoon ja kunnostukseen liittyen.

Tapahtumaan on pääsymaksu. Aikuisten pääsylippu maksaa 6€ ja perhelippu 12€. Perhelipulla pääsee tapahtumaan kaksi aikuista ja perheen kaikki alle 18-v. lapset. Alle 15-v. pääsevät myös aikuisen seurassa maksutta tapahtumaan. Toisena tapahtumapäivänä, eli sunnuntaina 6.10. klo 14–16 välillä liput myydään alennuksella, silloin aikuiset maksavat vain 4€ ja perheet 8€.

Messupaikan osoite on Tallberginkatu 1 Helsingin Ruoholahdessa ja sisäänkäynti messuille Puristamoon tapahtuu joko pääsisäänkäynnistä tai C-portaan kautta. Pääsisäänkäynnin kautta on esteetön kulku. Tapahtuma on avoinna yleisölle molempina päivinä klo 10–16.

Kaapelitehtaan Hima & Sali -ravintola palvelee talon muiden käyttäjien ohella myös antiikkitapahtuman vieraita. Ravintola avaa ovensa molempina tapahtumapäivinä poikkeuksellisesti jo klo 9.30 ja tarjolla on normaalin kahvilavalikoiman lisäksi myös lounasta viikonlopun ajan.

Kaapelitehdas sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella Ruoholahdessa. Sen ympärillä on melko hyvin viikonloppuisin maksutonta paikoitustilaa messuvieraiden autoille. Lisäksi Ruoholahden kauppakeskuksessa noin 400m päässä messupaikasta on tarjolla noin 1500 maksullista parkkipaikkaa. Kaapelitehtaan vieressä on paikallisliikenteen bussien pysäkit ja raitiovaunu no 8:n pysäkki. Ruoholahden metroasema on noin 600m päässä.

Tapahtuman järjestää Hämeenlinnan Laatumessut / T:mi Hannu Tienhaara.
 

Tapahtuman www-sivut löytyvät osoitteesta
http://www.laatumessut.com/helsinki1019.htm

ja Facebookista tapahtuma löytyy osoitteesta  
https://www.facebook.com/events/367417054191567/

lauantai 28. syyskuuta 2019

Jungellin kristallia ?


Maljakon korkeus on 20 cm ja 
leveys noin 14,5 cm. 
Painoa sillä on yli 2,5 kiloa.


Blogin lukija lähetti kuvia syvin uurtein hiotusta kristallimaljakosta. Rikhard Jungell työskenteli Karhulan lasitehtaassa mm. hiojana ja hän eteni hiomon esimieheksi, joka myös muotoili lasiesineitä. Suomen lasimuseon Gunnel Nyman –kirjassa mainitaan, että Nymanin Ruispelto-kristalliesineen hionnan on tehnyt juuri Jungell. Siinäkin on syvät uurteet kuten oheisten kuvien esineessäkin. Tiedetään hänen käyttäneen hyvin samankaltaista hiontakoristelua myös yhdessä Göran Hongellin muotoilemassa maljassa.
Pystyykö joku vahvistamaan tai vaihtoehtoisesti kumoamaan tämän esineen Jungell-kytkennän?





Gunnel Nyman: Ruispelto.
Kuvakaappaus: www.bukowskis.com

LISÄYS 29.9.:

Toinen blogin lukija lähetti kaksi kuvaa toisenlaisesta astiasta, jossa on hyvin samankaltainen hiontakoristelu. Onko tämäkin Jungellin suunnittelema hiontamalli?

Tämän vaaleanvihreän kristallimaljan mitat ovat; 
pituus/leveys/korkeus 145/65/100 mm.