sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

6.3. – 24.5.2015 L’arte del vetro – 1800-luvun lasia Venetsiasta


Lasin taidetta 1800-luvun Venetsiasta on esillä
Suomen lasimuseon kolmannen kerroksen näyttelytilassa.

Etualalla on 1700-luvun tyyliin tehty pieni karahvi,
joka on valmistettu Muranossa 1800-luvun lopulla.



Muranon lasinvalmistuksen perinne näytti 1800-luvun alussa olevan katkeamaisillaan poliittisten myllerrysten vuoksi. Noin 1860 alkoi kuitenkin elvytys: lasinpuhaltajat loivat uusia malleja lasinvalmistuksen historiallisten esikuvien pohjalta ja pian heidän aikaansaannoksensa olivat teknisesti niitä parempia. Kehittämiensä tekniikoiden rinnalla lasintekijät löysivät uusia lasimassan sävyjä ja he käyttivät myös optisia muotteja. Näiden uudistusten ansiosta esineet loistivat upeissa väreissä ja lasi materiaalina sai aivan uusia ulottuvuuksia.

Näyttelyssä esillä olevat teokset kuvaavat tämän aikakauden keksintöjen rikkautta ja Muranon lasinpuhaltajien teknistä osaamista. Mukana on tunnettuja tekniikoita, kuten filigraanilasia sekä tyypillistä koristelua ja applikaatioita. Esineiden väriloisto on todistus uudestaan löydettyjen lasimassareseptien, kuten calcedonio-lasin mahdollisuuksista. Myös uusi menetelmä puhaltaa vaikeasti käsiteltävää avventurina -lasia toi esineisiin uudenlaista hohtavuutta.

Nyt Suomen lasimuseossa esillä oleva näyttely muistuttaa niistä teknillisistä huippusaavutuksista, jotka synnyttivät hienostuneita lasiastioita ja nostivat Muranon saaren syvästä taloudellisesta kriisistä 1800-luvun puolessa välissä. Näyttely on valmistunut yhteistyössä saksalaisen LWL-Industriemuseum / Westfälisches Landesmuseum für Industriekultur / Glashütte Gernheimin kanssa. Ainutlaatuiset näyttelyesineet tulevat yksityiskokoelmista Italiasta, Sveitsistä ja Saksasta.



Oikealla on 1870-luvulla valmistettu replika
1600-luvun käärmelasista. Korkea pikari
on verkkolasia.
 


Pikari on verkkolasia (filigrana a reticello).




Antonio Salviatin karahvi 1880-luvulta. Tässä näyttelyssä
viihtyvät varmaan myös lapset, sen verran kiehtovia erilaiset
lohikäärmeet ja muut lasista tehdyt eläinhahmot ovat.



 


Moskeijalamppu on koristeltu emali- ja
kultamaalauksin tehdyillä Koraanin säkeillä.
Koristelu ulottuu myös astian sisälle.

 
Lasista valmistettu modernin näköinen kahvikuppi
ja asetti ovat keltaista verholasia 1840-luvulta.

Suomen lasimuseon kolmannen kerroksen
näyttelytilassa pääsee katsemaan esineitä
eri suunnista kiertämällä lasivitriinien ympäri.




Pikari, girasol-lasia, lehtikultaa, 1880-luku.



 

Joutsen, girasol-lasia 1870-luvulta.


Jalallinen malja 1890.



Iso lautanen, cristallo, lehtikulta. Medaljongeissa profeettojen
kuvia Michelangelon esikuvan mukaan (Sikstuksen kappeli),
keskellä Visione di Ezechiele Rafaelin mukaan, emalimaalaus.





Tämän esineen kohdalla lukee: Pikarin maljaosa,
cristallo, murrina ja lehtihopea Pikarin fragmentti.
Fratelli Toso, noin 1885.



Pieni laatta, lasi-intarsia, calcedonio-lasia, keskellä
monogrammi Jeesus. Valmistettu noin 1860.

Juomalasi, cristalli ja Savoy:n vaakunat
murrina-tekniikalla, 1860-luku.


Malja, keltaisia ja sinisiä murrina-osioita, lehtikulta.

Iso lautanen, filigraanilasia.



Hajuvesipullo, calcedonio-lasia, jäälasia (a ghiaccio).

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti