Sivut

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Riihimäen Lasipäivän myyntipaikat varattavissa

Suomen Lasimuseon pihalla järjestetään lauantaina 11.6. perinteinen Lasi- ja keräilytapahtuma. Myyntipaikkoja voivat varata vain Suomen lasimuseon ystävät ry:n jäsenet. Lisätiedot osoitteesta: http://www.suomenlasimuseonystavat.fi/

Wanhan sataman messuilla aikaisempaa vähemmän lasiesineitä

Helsingin Katajanokalla oli ainakin lauantaina kolmen ensimmäisen messutunnin aikana vähemmän yleisöä kuin vastaavana aikana aikaisemmilla messuilla. Kauppaa kyllä tehtiin, mutta lasiesineitä oli tarjolla aikaisempaa vähemmän. Monta tuttua myyjää oli jäänyt pois messuilta. Sen sijaan paikalla oli aikaisempaa enemmän taidekauppiaita. Useampikin kävijä piti 15 euron pääsymaksua korkeana, joillekin se on jo selvä este messuille tulemiselle. Pariskunnalta 30 euroa on aika paljon siitä, että pääsee ostamaan vanhoja tavaroita.

Toivo Niskakoski ja Topique Desing´in selkeä myyntipöytä.

Turun Pandoran osaston lasiesineitä.


Turkulaisen Old Artin okkolineja.

980 euroa Aimo Okkolinin Kristiina -maljakosta on kova hintapyyntö.



Bukowskin osastolla oli tarjolla messukävijöiden esineiden arviointia.

Maaliskuun huutokaupoissa monenlaisia löytöjä

Maaliskuun alussa oli yhden viikon aikana kolme isoa hyvätasoista huutokauppaa, joissa oli myös jonkin vanhoja lasiesineitä myytävänä. Helanderin huutokaupan helmi oli Gunnel Nymanin (s. Gustafsson) maljakko Blomsterrankan vuodelta 1937. Hinta nousi 6.000 euroon, jonka päälle tulee vielä huutokauppamaksuja 738 euroa (12,3%).

Aimo Okkolinin hakkaamalla kuvioitu maljakko oli yhdistetty samaan pakettiin Festivo -kynttilänjalkojen kanssa, yhteishinta 400 euroa + huutomaksut.


Apollon huutokaupassa joidenkin esineiden vasarahinta jäi selvästi alle lähtöhinnan, ohessa muutama esimerkki.






Myös Bukowskin huutokaupassa joidenkin lasiesineiden hinnat jäivät melko alas, muutama esine vedettiin taksin, kun hinta ei noussut tarpeeksi korkealle. Ohessa muutama valinta:







keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Lasipäivä Kalajoella lauantaina 5.3.

Tapahtuma järjestetään klo 10-15 kylpylä SaniFanin suuressa Aaltosalissa Kalajoen Hiekkasärkillä. Tilaisuudessa on tarjolla monipuolista lasiaiheista ohjelmaa: Risto Aalto Suomen lasimuseon ystävistä tunnistaa vanhaa lasia ja kertoo lasinvalmistuksesta ja suomalaisista lasipulloista. Myynnissä on uutta ja vanhaa lasia, posliinia ja keramiikkaa. Lasintekijät ovat paikalla esittelemässä tuotantoaan.

Tapahtuma liittyy Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymän, KAM:in koulutushankkeeseen ”Ikkunalaseista pullojen kautta taidelasiin”


Apollossa vain vähän lasiesineitä

Apollon ensi tiistain 8.3. huutokauppaluettelossa on vain vähän kiinnostavia lasiesineitä. Ohessa pari esimerkkiä kiinnostavimmasta päästä.


Ensi viikonloppuna Helanderin 2-päiväinen huutokauppa

Helsingissä on lähimmän viikon aikana kolme merkittävää vanhan tavaran huutokauppaa, joista ensimmäisenä on Helanderin kaksipäiväinen huutokauppa ensi viikonloppuna. Jonkin verran on vanhoja lasiesineitäkin huutokauppaluettelossa (http://www.helander.com/).

Kaikkein kiinnostavin kohde on varmaankin Gunnel Nymanin tyttönimellän Gustafsson signeeraama hiottu lasimalja.

Maaliskuussa paljon vanhan tavaran myyntitapahtumia


5.3. Kalajoen Lasinpäivä / Kylpylä SaniFanin Aaltosali Kalajoen Hiekkasärkillä. http://www.kalajoki-fi/

5.-6. 3. Kirkkonummen antiikkimessut / Kirkkoharjun koulu. http://www.antemar-trading.fi/

5.-6.3. Vaasan Antiikki- ja keräilymessut / Ammattioppilaitos. http://www.mardessa.fi/

5.-6.3. Helanderin kuukausihuutokauppa / Hämeentie 105, Helsinki. www.helander.com/

8.3. Apollon kuukausihuutokauppa / Tehtaankatu 27, Helsinki. http://www.apollo.fi/

9.3. Bukowskin Collector huutokauppa / Iso Roobertinkatu 12 http://www.bukowskis.com/

12.3. Imatran antiikki- ja keräilymessut / Mansikkalan yläaste http://www.antiikinvuoksi.fi/

12.-13.3. Tampereen Antiikki- ja keräilymessut / Tampere-talo. http://www.seinajoenmessut.fi/

12.-13.3. Forssan antiikki-, taide- ja keräilymessut / Musiikkisali. www.rannikonmessut.com

19.-20.3. Seinäjoen Antiikki- ja keräilymessut / Seinäjoki Areena. http://www.seinajoenmessut.fi/

19.-20.3. Helsingin Antiikki- ja taidemessut / Wanha Satama. http://www.pro-messut.fi/

24.3. Suomen Lasimuseon Ystävät ry:n vuosikokous / Lasimuseo. http://www.suomenlasimuseonystävät.fi/

26.3. Aleksin kuukausihuutokauppa / Lempäälän Aleksi. http://www.huutokauppahuonealeksi.fi/

26.-27.3. Turun Antiikki- ja taidemessut / Messukeskus. http://www.turunmessukeskus.fi/


Tapahtumia on niin runsaasti ja osittain samanaikaisesti, että voi jo kysyä riittääkö kaikkiin tapahtumiin tarpeeksi kiinnostavaa tavaraa myytäväksi ja riittääkö kaikille asiakkaita. Asikkalalainen vanhan tavaran kauppias Tuulikki Juusela pohtii liikkeensä nettisivuilla ( www.wanhatunelmat.fi ) tätä asiaa näin:
"Suomi on tällä hetkellä täynnä antiikki- ja keräilymessuja. Hyvä niin. Kävijöitä riittää kaikkiin, joskin järjestäjien keskinäinen kilpailu hieman häiritsee. Jos järjestäjät haluaisivat koordinoida keskenään esimerkiksi tapahtuma-ajankohtia ja -paikkoja, jokaiselle tulisi uusiakin kävijöitä."