tiistai 19. tammikuuta 2021

Lasinkeräilijän Blogi = 10 vuotta

 

Erittäin harvinainen Göran Hongellin 

muotoilema NY-lasiston lasi.


Tämän blogin ensimmäinen julkaisu tapahtui keskiviikkona 19.01.2011 ja siitä on nyt tasan 10 vuotta. http://lasinkerailijanblogi.blogspot.com/2011/01/lasinkerailijan-blogi-on-avattu.html

Aloitus tapahtui verkkaisesti; ensimmäisenä vuotena oli vain 80 postausta. Sen jälkeen vuosittain on ollut 232–302 julkaisua eli usein reilut 20 kappaletta / kuukausi.

Blogissa on kerrottu myyntitapahtumista ennen tapahtumaa ja on esitelty jälkikäteen kuvakertomuksia tapahtumien tarjonnasta. Tätä blogia on tehnyt muutama henkilön porukka, jotka kaikki asuvat eteläisessä Suomessa, joten monet Tampereen pohjoispuolella ja Lahden itäpuolella järjestetyt tapahtumat ovat jääneet katveeseen. Mielellämme ottaisimme kuvia vastaan tuolta alueelta vaikka tapahtumien järjestäjiltä, myyjiltä ja tapahtumavierailta. Jonkin verran tällä tavalla onkin jo saatu kattavuutta parannettua, mistä kiitos asianosaisille!

Myös näyttelyistä julkaistaan kuvia, vaikka kaikissa niissä emme etäisyyden tai aikataulujen vuoksi itse pääse käymään. Kuvia saa mielellään tietojen kera lähettää blogin sähköpostiosoitteeseen: lasinkerailijanblogi@gmail.com

Blogissa julkaistaan mielellään kuvia lukijoiden hienoista tai harvinaisista tai muuten erikoisista lasiesineistä. Rajoitetusti myös tunnistuspyyntöjä julkaistaan, vaikka monet facebookin lasiryhmät toteuttavat sitä funktiota jo kiitettävällä tavalla.

Osa blogiteksteistä perustuu esinettä myyvän henkilön tai jonkun keräilijän antamaan informaatioon. Kun kaikki lasiesineistä liikkeellä oleva informaatio ei pidä paikkaansa, niin virheellistä tietoa on päätynyt myös blogiin. Onneksi asioista paremmin perillä olevat blogin lukijat ovat lähettäneet korjaavaa tietoa ja julkaistuja tekstejä on jälkikäteen korjattu ja/tai täydennetty. Suuret kiitokset kaikille oikaisevaa tietoa lähettäneille!

Julkaistuista kuvista emme pysty antamaan rahallista korvausta, kun mistään ei myöskään tule rahaa blogin tekemiseen. Lasinkeräilijän Blogissa kyllä julkaistaan myyntitapahtumien ja näyttelyjen puffijuttuja, mutta kaikki se tapahtuu ”rakkaudesta lajiin” ilman veloitusta. Yhtään maksettua puffia ei ole julkaistu.

Vuoden 1939 maailmannäyttelyyn New Yorkiin suunniteltu 

lasisto oli niin kallis valmistaa, että tuotantomäärä jäi hyvin 

vähäiseksi. Kuva on Suomen lasimuseon julkaisemasta 

kirjasta Sata vuotta Karhulan lasia.


Tässä blogissa on vuosien saatossa kerrottu paljon Suomen lasimuseon ystävät ry:n toiminnasta ja sillä tavoin on haluttu tukea tuon yhdistyksen toimintaa valtakunnallisena suomalaisesta lasista kiinnostuneiden yhteisönä. Jotkut ovatkin luulleet, että tämä blogi olisi tuon yhdistyksen julkaisema, mutta niin asia kuitenkaan ole missään vaiheessa ollut. SLMY ei siis ole vastuussa tämän blogin sisällöstä, eikä toisaalta myöskään päätä siitä.

Lasimuseon ystävillä ei ole blogia, mutta kotisivujen lisäksi yhdistys julkaisee Facebookissa ja Instagramissa. https://www.facebook.com/lasimuseonystavat https://www.instagram.com/suomenlasimuseonystavat/

 

LISÄYS 20.1.:

 

Hongellin muotoilema kristallista tehty NY-lasi.

Korkeus 102 mm ja suuaukon halkaisija 90 mm.


Lasin sääriosa on hiottu faseteille.

Lasi on signeerattu.


 

Lasisto on esitelty Ylen design 200 –ohjelmasarjassa:

https://areena.yle.fi/1-1602908

 

2 kommenttia:

  1. Arvostan erittäin paljon tätä julkaisun tekijätahoa ! Itsekin lasintuntijana-keräilijänä vuosikymmeniä toimineena.Minunkin osastojen esineitä ja ryhmiä listoilla. Voitaisiinko perustaa yhteisö jossa pidettäisiin esittely ja tunnistus tehtäviä eripaikoissa ympäri maata ? Olkaa hyvät ja ottaakaa kantaa tähän.

    VastaaPoista
  2. Tuollaista esinetunnistusta vertaistukena on tarjolla monessa lasiaiheisessa Facebook-ryhmässä. Hyvin usein niistä löytyy oikeaa tietoa, vaikka aika paljon esitetään arvailuja ja ihan virheellistäkin informaatiota. Suomen lasimuseon ystävät ry on järjestänyt tammikuussa Riihimäellä Lasipäivän ohjelmana esitunnistusta, jossa tunnistamassa on ollut lasimuseon henkilökuntaa ja yhdistyksen kokeneimpia jäseniä. Lasimuseo on tarjonnut tällaista palvelua myös alkusyksyisin Nuutajärvellä järjestetyssä Lasivitriini-tapahtumassa sekä satunnaisesti myös muissa tapahtumissa ja muiden museoiden tiloissa. Nuo ilmaispalvelut ovat aina olleet hyvin suosittuja.
    Varmaan korona-pandemian jälkeen edellä ehdotetun kaltaiset tapahtumat voisivat palvella lasiharrastajia. Ehkä niissä voisi keskustella lasista ja lasiharrastuksesta esinetunnistuksen lisäksi?
    Jonkin verran teettää työtä organisoida tuollaisia tapahtumia ja rahaakin ehkä tarvitaan, kun pitää saada sopiva tila pariksi tunniksi käyttöön. Noista tapahtumista pitää myös tiedottaa, jotta ihmiset osaavat tulla paikalle.
    Millainen yhteisö tuohon tarvittaisiin: joku ihan uusi vai Suomen lasimuseon ystävät ry tai jonkin valtakunnallinen järjestö, jolla olisi toimintaa eri paikkakunnilla?

    VastaaPoista