perjantai 7. helmikuuta 2020

Rosolan vähän vino perjantaipullo

Yrjö Rosolan Vähän vino –sarjan 
karahvi, mutta suora versio.
Karahvin korkeus on 26 cm.


Miksei aina voi olla perjantai –rallatus on jäänyt mieleen Radio Cityn ohjelmista 1980-luvulta ja voihan sitä vieläkin joutua kuulemaan jossain mainoksessa. Perjantaipullokin lienee nykyään harvinaisempi käsite, kun juomatavat ovat siistiytyneet.
 
Vähän vino –karahvi laseinen vihreästä kuplalasista.

Kuvanveistäjä Yrjö Rosola osallistui Karhulan lasitehtaan kilpailuun 1932 Vähän vino –ehdotuksellaan. Se sai juoma-astiastojen sarjassa kunniamaininnan. Sarjaan kuului kaksi erilaista karahvia ja useita erikokoisia laseja. Nimensä mukaisesti karahvit oli suunniteltu tehtäväksi vähän vinoiksi. Ei kuitenkaan kestänyt kauaa kun tehdas alkoi valmistaa niitä suorina versioina. Kuulemma lasinpuhaltajien ammattiylpeys ei kestänyt tehdä karahveja vinoiksi, vaikka siinä juuri oli sen juju. Kyllähän vihreä kuplalasi on upeata, vaikka karahvi seisookin arkisesti suorassa.
 
Näiden lasien korkeus on 9 cm, 
sarjaan kuuluu pienemmät ryyppylasit.

Näitä karahveja on valmistettu vihreän kuplalasin lisäksi, ruskeasta ja vaalean sinisestä lasista. Rosola itse toivoi, että niitä olisi valmistettu ohuesta savulasista.

Tämä karahvi on oikeoppisesti tehty 
vähän vinoksi.
Kuva: www.designlasi.com / FestArt


Vähän vino –sarjan toinen karahvi. Lasit ovat samat 
molemmille karahvityypeille. Kuva on Kymenlaakson 
museon tuottamasta Lasia kaikille – Karhula 1889–
2009 –näyttelystä, joka on edelleen esillä Merikeskus 
Vellamossa Kotkassa.


5 kommenttia:

  1. Olisi hieno saada tämä kahvaton karahvi! Muut osat jo on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. WAU - se jo on hienoa, että kokoelmasta löytyy muut osat ja yksi vain puuttuu. Ilmeisesti näitä ei ole valmistettu kovin suuria määriä, koska ovat harvinaisia. Toivotaan, että puuttuva osa vielä löytyisi.

      Poista
  2. Minulla on myös kahvalliset sininen ja ruskea. Niissähän ei käytetty kuplalasia. Kahvattomana en siis ole saanut ostaa. Kerran pyydettiin vakuutusarvoa, mutta ei ollut myymässä. Kehtasin kyllä kysyä myyntihalusta, mutta sitä ei ollut. Oli vihreää kuplalasia.

    VastaaPoista