perjantai 27. joulukuuta 2019

Valoa pimeyden keskelle

Kauklahden lasitehtaassa valmistettu ja maalattu 
tasolasilevy, jonka läpi valo suodattuu. Yläpuolella 
on kankainen varjostinosa.


Vuoden pimein päivä on kalenterin mukaan jo takanapäin. Eteläisimmässä Suomessa on maa ollut lumeton, joten kun valoa ei heijastu valkoisista lumipinnoista, niin katuvalojenkin teho tuntuu vähäiseltä. Sisällä on monena päivänä joutunut pitämään valot päällä koko päivän, ikkunoista ei tunnu tulevan tarpeeksi valoa sisään.




Aikanaan on lasista tehty valaisimia käytettäväksi ilman varjostimia. Suurin osa suomalaisista lasitehtaista on 1900-luvulla valmistanut myös valaisinlasia. Tunnetuimpia lienevät Kauklahden lasitehtaan valmistamat valaisimet. Tehdas valmisti paljon lasiosia valaisinvalmistajille mm. Taito Oy:lle ja Ornolle.

Tämän lasivalaisimen alkuperästä ei varmuutta.




Gunilla Jungin muotoilema valaisinkupu 
on valmistettu Kauklahdessa Ornolle.

1 kommentti:

  1. Tervehdys, Kaunista lasitaidetta kyllä. Onko tietoa kenen suunnittelema on tuo messinkikukkaisilla koristeltu valaisin?

    VastaaPoista