perjantai 26. huhtikuuta 2019

Tamara Aladinin muistonäyttely Suomen lasimuseossa


 
Tamara Aladinin muotoilemia lasiesineitä.
Kuva: Timo Syrjänen /  www.suomenlasimuseo.fi

Tamara Aladin (1932–2019) tuli Riihimäen Lasi Oy:n tehtaalle suunnittelijaksi vuonna 1959. Hän oli koulutukseltaan keraamikko ja opetteli uuteen materiaaliin liittyvät tiedot sekä taidot Riihimäellä. Aladin työllistyi vientimalliston ja käyttölasin suunnittelijana, mutta suunnitteli myös muutamia taide-esineitä. Vientiin valmistettiin paljon maljakoita, sillä ne olivat näyttäviä, valmistuskustannuksiltaan edullisia toteuttaa ja tehtaalle myyntihinnaltaan kannattavia. Hänen tuotantonsa on tunnettu vahvasta omaperäisestä muotokielestä ja rohkeasta värinkäytöstä.

 
Tamara Aladinin muotoilemia lasiesineitä.
Kuva: Timo Syrjänen /  www.suomenlasimuseo.fi

Aladinin esineitä esiteltiin yhteisnäyttelyissä, mutta yksityisnäyttelyitä hän ei pitänyt. Tehtaalla hän sen sijaan monipuolisesti kielitaitoisena henkilönä esitteli mielellään tuotantoaan. Tamara Aladin työskenteli Riihimäen Lasi Oy:ssä 17 vuotta. Tänä aikana hän suunnitteli tehtaan mallistoon lähes 150 esinettä. Todellisuudessa määrä on suurempi, koska osa tuotteista myytiin anonyymeinä. Kun suupuhalletun lasin valmistus 30.11.1976 Riihimäellä päättyi, oli Aladinin Carmen kynttilänjalka viimeinen valmistettu tuote.

Näyttely esittelee Aladinin Riihimäen Lasi Oy:lle vuosina 1959-1976 syntynyttä tuotantoa. Esineet ovat museon omasta kokoelmasta ja yksityiskokoelmista. Muistonäyttely on esillä 26.4.–2.6.2019.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti