lauantai 2. maaliskuuta 2019

Hämeenlinnassa taas vilkkaat messut


Elenia Areenassa on yli 70 osastoa ja 
hallista käytössä kaksi kolmasosaa.


Viikko sitten Hannu Tienhaaran Laatumessut järjesti antiikkimessut Lyseolla Hämeenlinnan keskustassa. Varsinkin lauantaina väkeä tuli runsaasti tapahtumaan ostoksille. Nyt järjestämisvuorossa on Torsti Niemisen ExpoNova ja paikkana Elenia Areena. Antiikki & Vintage + Kädentaitajat Areenalla –tapahtuman ovet avautuivat tänään klo 11 ja silloin sisäänpääsyä odottamassa oli useita kymmeniä ihmisiä. Lisää saapui tämän jälkeenkin. Tapahtuman nimen mukaisesti valikoima on laaja: lasi- ja keramiikkaesineistä vanhoihin moottoripyöriin sekä tekstiileihin. Messut jatkuvat huomenna sunnuntaina klo 10.

Sisääntuloaulassa oli ruuhkaa ennen 
kuin väki päästettiin sisään klo 11.

Tervakosken mieslaulajien tilaama 
kristallimaljakko on Aimo Okkolinin 
suunnittelema 1966.

Keskellä kaiverruskoristeltu pullo, 
mutta minkä tehtaan tuotantoa?

Saara Hopean muotoilemia laseja 
alkuperäispakkauksessa.

Mikko Karppanen suunnitteli Iittalalle Marja-
sarjan 1980-luvulla, tässä sarjan laseja.


Siniset Festivo-kynttilänjalat ovat haluttuja esineitä.

1950- ja 60-luvuilla Kupittaa liimasi esineisiinsä tarran, 
johon oli kuvattu piispa Henrik. Onkohan tässä sama mies?


Mitähän Kupittaan tehtaan Viljo Mäkinen 
on todennut tästä kokeesta?

 


Pertti Santalahden Nuutajärvelle suunnittelemia esineitä.


Vihreä kannu laseineen on Riihimäen tuotantoa. 
Väritön kannu laseineen on Göran Hongellin 
muotoilemaa Aarne-sarjaa, jota valmistettiin Iittalassa.

Lassen osastoa.

Lempäälän Antiikin osastolta.

Nämä ovat Suomen kasarmin aarteet 
–liikkeen lipaston päällä.

Wanhat Roinat –liikkeen osastolla on paljon ”äijäkamaa”.

Britanniassa valmistettu Royal Enfield ja 
takana aikanaan Suomessa yleinen Jawa.


Jim Pembroke oli näin siloposkinen 
vielä Blues Section –aikana 1965.

Vasemmalla oleva neito on maalattua lasia.
Vintage-vaatteita ja muita tekstiilituotteita 
on tarjolla runsaasti.


Avaamattomissa paketeissa sätkäkoneita.

Näissä käytetty sätkäpaperi oli rullatavaraa.


Tunnistaako joku tämän kaatimen?



Valaisimia löytyy usealta osastolta.

Taidetta koteihin.

Näyttää vähän Säde-sarjan esineeltä, mutta 
lienee kuitenkin ruotsalaista Reffla-sarjaa.





Nämä ovat Ajanpatinaa-liikkeen hyllyn päällä.

Tässä tutkitaan Ajan-Muiston tarjontaa.

Kumelan pastellinsävyistä opaalilasia.

Jarmo Kaappa Fixty-Sixtyn osastolla.


Ajan-Muiston Aurinkopulloja.

Jos tästä ottaisi 2 dalmatialaista, 
niin puuttuisi enää 99.

Etualan lasipallot ovat verkon kohoja.

Fifty-Sixty Stylen osastoa.

Kaj Franckin värejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti