sunnuntai 26. elokuuta 2018

Vilkas Lasivitriini-tapahtuma Nuutajärvellä



Myyjän mukaan Kaj Franckin muotoilemaa Nuutajärven
rubiininpunaista lasia. Ovatko liköörilasit kuitenkin Saara
Hopean muotoilemat?
 
Tapahtumassa oli parikymmentä myyjää ja tietysti myös Lasikylän vakituiset pajat olivat auki. Tänä vuonna Lasivitriini-tapahtuman myyjät oli sijoitettu samaan rakennukseen kuin Pruukinpajat, joten asiakkaiden oli helppo poiketa välillä tapahtuman myyjien pöytien äärellä ja välillä lasistudioiden myymälöissä. Lasikomppanian hytissä ihmiset kävivät seuraamassa suupuhalletun lasin valmistusta. Huutokauppa järjestettiin samassa vanhassa Paja-rakennuksessa, jossa on Markku Salon galleria. Lasimuseo Prykärissä Suomen lasimuseon asiantuntijat tunnistivat tapahtumavieraiden lasiesineitä. Uutta oli myös se, että tänä vuonna sai myydä myös muuta kuin lasiesineitä, mutta lasia pääasiassa pöydillä näkyi. Muutos on kuitenkin perusteltu tapahtuman jatkuvuuden turvaamiseksi. Lasitehtaan entinen laaja paikoitusalue on osittain muutettu mikroautoradaksi, jonka vuoksi autoja jouduttiin pysäköimään laajemmalle alueelle, mm. teiden varsiin. Tapahtumaan oli vapaa pääsy, joten kävijämäärä ei ole tiedossa, mutta runsaasti väkeä oli kuitenkin liikkeellä.


Tällainen daami odotti Pruukinpajojen käytävällä.


Nuutajärven vanha Vannahalli tarjoaa
steampunk-miljöön.


Nuutajärven lasitehtaan toiminta loppui alku-
vuodesta 2014, mutta tässä Vannahallissa
työt loppuivat jo aikaisemmin.


 

Lasinpuhaltaja Matti Vilppulan myyntipöytä.

Suomen lasimuseon ystävät ry:n pöydällä myytiin
mm. Suomalaisen lasin vuosikirjoja ja lasimuseon
uusimpia kirjoja.


Myyntipaikkoja oli kolmessa salissa sekä käytävällä.
 

Karhulan lasitehtaan jalallinen puristelasimalja.


Maljan keskeltä löytyy Karhulan massaleima.


Kauniin vihreästä lasista tehty kaadin.


Erikoinen iso lasimalja.


”Kotien kätköistä” –myyntipöydille olivat nuuta-
järveläiset tuoneet yksittäisiä esineitään myyntiin.


Sieltä löytyi mm. Toikan lintuja.



Lasivitriini-tapahtuma toi asiakkaita myös
Pruukinpajojen käytävien liikkeisiin.


Tiffany-Lasi Uskelinin myymälässä.


Nuutajärven lasikoulussa on vielä kesätauko,
mutta oppilaiden tekemiä esineitä oli myynnissä.
 


Verhokristallista tehty sähkövalaisimen jalka,
mutta kupu on mennyt rikki jo kauan sitten.



Väkeä oli tullut paikalle runsaasti.
 
Lasikomppanian hytissä sai seurata lasiesineiden
valmistamista istumapaikoilta.



Katsojille selitettiin tekoprosessia sitä mukaa
kun esineen valmistus eteni.


Kahvila + keittiö Sylvissä riitti asiakkaita koko päivän.



Alma Jantusen ja Johannes Rantasalon
Lasisirkuksen myymälää.


Designmuseo Nuutajärvi eli Nuutajärven lasimuseo
Prykäri on alun perin Kaj Franckin luomus.
Työparina hänellä oli projektissa Kerttu Nurminen.
Museo avattiin yleisölle 1977.

Kaisa Koivisto ja Hannele Viilomaa Suomen lasimuseosta
tunnistivat tapahtumavieraiden mukanaan tuomia lasiesineitä.

Tämä trio tuotti tunnistajille päänvaivaa. Keskimmäinen
ja oikeanpuoleinen ovat ehkä Nuutajärvellä tehtyjä
kokeiluja; Franckin ja Orvolan nimet olivat esillä.
Vasemmanpuoleinen oli epävarmempi tapaus.

Lasimuseo Prykäriin oli vapaa pääsy. Museossa
pääsee tutustumaan Nuutajärven lasitehtaan ja
lasinvalmistuksen kehityksen tarinaan.


Nuutajärvellä 1800-luvun puolivälissä
valmistettua filigraanilasia.

Huutokauppa järjestettiin viereisessä Paja-rakennuksessa,
jonne opasti Markku Salon metalliveistos.


Vanhojen upokkaiden eli pottien myynnillä hankittiin
varoja Lasikomppanialle.
 


Huutokauppaa seurasi salillinen väkeä.


Meklarina toimi Jukka Pulakka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti